Kiina

Shanghai

Opiskelu Shanghaissa

Valitse opiskelu Shanghaissa EF:n kielikoulussa ja hyppää mukaan nopeatempoiseen elämänmenoon Kiinan dynaamisimmassa kaupungissa.

Opiskele mandariinikiinaa Shanghaissa ja tutustu alati kasvavaan ja todistetusti uusiutumiskykyiseen metropoliin. Alunperin unelias kalastajakylä koki 30-luvulla muodonmuutoksen kansainväliseksi kauppasatamaksi, ja nykyään se on yksi maailman nopeiten kasvavista kaupungeista. Tärkeillä suuryrityksillä on ollut toimintaa Shanghaissa jo vuosien ajan, ja sen dynaaminen kaupunkitalous lukeutuu maailman kärkijoukkoon. Opiskelu Shanghaissa, Kiinan kansainvälisimmässä kaupungissa, antaa kuitenkin tilaisuuden nähdä, että vaikka muutoksen vauhti on hämmästyttävä, myös Kiinan kiehtova kulttuuriperintö on yhä voimissaan.

EF Shanghai sijaitsee Huai Hai Roadilla kätevän kävelymatkan päässä värikkäiltä paikallistoreilta, perinteisistä ravintoloista sekä länsimaisista putiikeista. Kiinan opiskelu Shanghaissa tarjoaa ääntämisen ja idiomien harjoittelua, joka valmistaa opiskelijoita kohtaamaan oikeita tilanteita kaupungin ravintoloissa ja perinteisissä teehuoneissa. Ja jos haluat tutustua Kiinan kulttuuriin vielä syvemmin, voit ottaa valinnaisaineeksi kalligrafiaa tai Tai Chitä.

Lue lisää opiskelusta Shanghaissa

Idän Pariisi

Shanghain hohtava, Oriental Pearl -tornin lävistämä siluetti on ehkä maailman futuristisin rakennuskokoelma. Rakennusalan kehitys on yksi heijastuma siitä, miten huimaa vauhtia Shanghai kiitää kohti tulevaisuutta. Mutta huolimatta asemastaan kasvavana kansainvälisenä yhdyskäytävänä Shanghai on kuitenkin säilyttänyt aidosti kiinalaisen persoonallisuuden.

Valitse kiinan opiskelu Shanghaissa ja peilaa itse kaupungin kiehtovaa tasapainottelua uuden ja vanhan Kiinan välillä. Opiskelu Shanghaissa avaa näköalan nousevaan Kiinaan asukasperspektiivistä käsin. Herää aamuvarhaisella katsomaan, miten paikalliset kerääntyvät pilvenpiirtäjien katveeseen aamuisia Tai Chi -harjoituksia varten. Ota kielitaitosi käyttöön ja tingi Yuyuanin basaarissa. Ihaile siirtomaa-ajan art deco -arkkitehtuuria Bundin rannoilla. Siemaile cocktaileja Xintianin kaupunginosassa, joka on täynnä mutkittelevia kujia ja niitä reunustavia shikumen-rakennuksia. Ja jos haluat nähdä vilauksen muinaisesta Kiinasta, voit liukua pitkin jokea, joka halkoo Qibaon historiallista aluetta.

Tutustu opiskelijaelämään Shanghaissa