Opiskelu Singaporessa
Valitse opiskelu Singaporessa EF:n kanssa ja uppoudu idyllisen saarivaltion aidon kansainväliseen ympäristöön.
Kimmeltävän sataman ympäröimä Singaporen kaupunkivaltio koostuu pääsaaren lisäksi yhteensä 63 pienemmästä saaresta. Saaristomaantiedettä merkittävämpi seikka on kuitenkin Singaporen vahva ote monikulttuurisuudesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Modernin metropolin pilvenpiirtäjien lomassa kohtaa lukematon määrä eri kansallisuuksia, joita kaikkia yhdistää Britannian siirtomaa-ajan perintö - englanti virallisena kielenä. Englannin opiskelu Singaporessa voi toimia ponnahduslautana kansainväliselle uralle, sillä tärkeiden yliopistojen ja yritysten toimipisteet ovat ulottuvillasi. Mutta koska Singapore on paljon muutakin kuin vain liiketoimintaa, EF:n opiskelijat voivat imeä itseensä myös aimo annoksen kulttuuria ja aurinkoa. Maista aitoa peshwari naan -leipää katsellessasi Little Indian näyteikkunoita tai törmää perinteiseen lontoolaiseen pubiin keskustan pilvenpiirtäjien ja temppeleiden lomassa. Kaiken lisäksi voit viettää viikonloppusi valkohiekkaisilla rannoilla cocktaileja siemaillen, sillä loppujen lopuksi Singapore on kuin onkin trooppinen saariketju. Valitse englannin opiskelu Singaporessa EF:n kielikoulussa.