Tavoitteiden seuranta
Me EF:llä välitämme koulutusohjelmasi tuloksista. Asiantunteva asiakastiimimme auttaa aina tarvittaessa, jotta koulutustavoitteesi täyttyvät tai jopa ylittyvät! Neuvomme ja tuemme sinua koulutusprojektisi jokaisessa vaiheessa projektinsuunnittelusta toteutukseen sekä tulosten arvioinnista menestyksen jatkuvaan kehittämiseen
Ennen opiskelun alkua sovimme yhdessä arviointikriteereistä, joiden avulla edistymistäsi voidaan mitata ja tarkkailla koko koulutusjakson ajan. Tällaisia arviointikriteerejä ovat esimerkiksi taitotason kehittyminen, loppukäyttäjien tyytyväisyys tai raportit tehdyn investoinnin tuomista hyödyistä. Tämän jälkeen analysoimme organisaatiosi edistymisen näiden arviointikriteerien perusteella ja ehdotamme osa-alueita, joita voisi vielä kehittää ja jotka voisi lisätä osaksi laadunvarmistusohjelmaamme. EF haluaa auttaa sinua saamaan kaiken irti kielikoulutuksestasi. Tätä mieltä on tuoreen tutkimuksen mukaan myös 93 % asiakkaistamme, jotka kuvailivat palveluntoimitustamme ja projektinhallintaamme aktiiviseksi ja ennakoivaksi.
Pyydämme aktiivisesti omia järjestelmiämme ja prosessejamme koskevaa palautetta, jotta voimme kehittää asiakaspalveluamme entistä paremmaksi. Työskentelemme tiivisti yhdessä asiakkaidemme kanssa, mutta mittaamme tehokkuuttamme myös asiakastyytyväisyyskyselyiden ja kohdennettujen asiakasryhmien avulla, koska haluamme tarjota alan parasta koulutuspalvelua.
Käyttäjämme saavat käyttöoikeuden edistyneeseen EF Corporate Reporting Centre (CRC) -raportointijärjestelmään, jonka avulla edistymisen ja tulosten seuraaminen on helppoa. Lisätietoja CRC-raportointijärjestelmästä alempana.
Tutustu raportointikeskukseemme

Toimintaraportti
Tässä raportissa annetaan tietoja kunkin opiskelijan edistymisestä ja mahdollisesta lisäharjoituksen tarpeesta. Tiedot:
• Opiskelijan suorittamien tehtävien määrä
• Opiskelijan suorittamien keskustelutuntien ja yksityistuntien määrä
• Koulussa opiskeluun käytetty aika
• Aloitustaso ja suoritetut tasot
Tavoitetaso 1 vuoden kuluessa:
Keskimääräinen odotettavissa oleva edistymistaso opiskelijan keskimäärin suorittamien tehtävien perusteella. Tieto on hyödyllinen etenkin hallinnon tason tavoitteita asetettaessa.Tärkeimmät suoritusten arviointikriteerit:
Ote käyttötilastosta, joka on myös osoitus opiskeluaktiivisuudesta ja sitoutumisesta kouluun. Tiedot:
•Rekisteröityneiden opiskelijoiden määrä
•Suoritetut tehtävät yhteensä
•Keskimääräinen koulussa vietetty tuntimäärä
•Suoritettujen keskustelutuntien määrä yhteensä
Tärkeimmät suoritusten arviointikriteerit:
Ote käyttötilastosta, joka on myös osoitus opiskeluaktiivisuudesta ja sitoutumisesta kouluun. Tiedot:
• Rekisteröityneiden opiskelijoiden määrä
•Suoritetut tehtävät yhteensä
•Keskimääräinen koulussa vietetty tuntimäärä
•Suoritettujen keskustelutuntien määrä yhteensä
Kuukauden aktiivisuuskäyrä:
Käyrä näyttää rekisteröityneiden opiskelijoiden määrän ja kuluneen vuoden aikana suoritettujen tehtävien määrän yhdellä silmäyksellä. Tieto on hyödyllinen trendien seurannassa ja aktiivisuuden ylläpitämisessä.Tyytyväisten opiskelijoiden prosenttiosuus
Osoittaa prosentteina, kuinka moni opiskelijoista on kuluneen vuoden aikana arvioinut EF-kokemukseksensa olleen Erinomainen tai Hyvä. Tämä tieto osoittaa hyvin, miten asiakkaat ovat vastaanottaneet koulutuksen, ja kertoo, onko sen sisältöön tehtävä muutoksia.