• Loistava palvelu


    joustamme tarpeittesi mukaan

Yleistä

Menettelytapamme painottavat yksittäisten projektien sijaan elinikäistä prosessia, ja siksi EF:ltä saamasi palvelu on ainutlaatuista kielikoulutusmarkkinoiden tarjonnassa. EF:n ero kilpailijoihin näkyy siinä, ettemme ole vain koulutusratkaisusi toimittaja, vaan myös konsulttisi ja yhteistyökumppanisi koulutusratkaisuusi liittyvissä asioissa. Työhönsä omistautunut palvelutiimi on aina käytössäsi ja takaa, että koulutuksellesi asetetut tavoitteet täytetään – ja jopa ylitetään! Neuvomme ja tuemme sinua koulutusprojektisi jokaisessa vaiheessa projektinsuunnittelusta toteutukseen sekä tulosten arvioinnista menestyksen jatkuvaan kehittämiseen – teemme kaiken tämän varmistaaksemme parhaan tuoton sijoitetulle pääomallesi.

Venyminen asiakkaidemme tarpeiden mukaan on meille kunnia-asia. Ponnistelemme jatkuvasti toimiaksemme jokaisen asiakkaamme yhteistyökumppanina ja räätälöimme ratkaisumme ja niiden toteuttamismenetelmät asiakkaidemme yksityiskohtaisten tarpeiden mukaisesti. Päämäärämme on tarjota ylivertainen palvelun taso. Onnistumisestamme kertoo tuore tutkimus, jonka mukaan 90 % asiakkaistamme oli vaikuttuneita tavasta, jolla heidän projektinsa toteutettiin.

Palvelumme laatua tukee se, että EF:n kanssa asioidessasi olet aina yhteydessä vain yhteen tahoon. Pyrimme takaamaan yhtenäisen laadun ja nopean reagoinnin muuttuviin tilanteisiin, mistä johtuen emme ole ulkoistaneet mitään koulutusratkaisumme osa-aluetta. Olemme sitoutuneet minimoimaan koulutuksen hallinnointiin liittyvän työsi. Pyrimme tekemään koulutusprosessin mahdollisimman helpoksi henkilöstö- ja johtoryhmien kannalta, jotta nämä voivat keskittyä ydintavoitteisiinsa.

Venyminen asiakkaidemme tarpeiden mukaan on meille kunnia-asia. Onnistumisestamme kertoo tuore tutkimus, jonka mukaan 90 % asiakkaistamme oli vaikuttuneita tavasta, jolla heidän projektinsa toteutettiin.


Ymmärrämme koulutuspalvelumme merkityksen yrityksellenne. Siksi pyrimme palveluntarjoajana olemaan myös strateginen kumppani ja konsultti. Neuvomme, miten saatte tarjoamistamme koulutusratkaisuista kaiken irti, ja teemme parhaamme, jotta oppimistulokset olisivat mahdollisimman hyviä.

Palvelumme laatua tukee se, että EF:n kanssa asioidessasi olet aina yhteydessä vain yhteen tahoon. Pyrimme takaamaan yhtenäisen laadun ja nopean reagoinnin muuttuviin tilanteisiin, mistä johtuen emme ole ulkoistaneet mitään koulutusratkaisumme osa-aluetta. Olemme sitoutuneet minimoimaan koulutuksen hallinnointiin liittyvän työsi. Pyrimme tekemään koulutusprosessin mahdollisimman helpoksi henkilöstö- ja johtoryhmien kannalta, jotta nämä voivat keskittyä ydintavoitteisiinsa.

Uusimmat uutiset

Katso EF:n videoita

Palkinnot ja valtuutukset