Iso-Britannia

Bournemouth

Opiskelu Bournemouthissa

Valitse opiskelu Bournemouthissa EF:n kielikoulussa ja hyppää mukaan brittiläiseen opiskelijameininkiin maan parhaiden rantojen ja leudoimman ilmaston keskelle.

Bournemouthia voi kutsua oikeaksi kansainvälisten opiskelijoiden hermokeskukseksi: Bournemouthin yliopiston henkilöstö ja opiskelijat edustavat 130 eri kansallisuutta, ja brittikaupungin globaaliin ilmapiiriin tuovat oman lisänsä myös lukemattomat englanninkurssilaiset. Bournemouth on tärkeä rantakohde, ja matkailusektori on odotetusti sen talouden moottori. Myös EF:n opiskelijoilla on työharjoitteluohjelman kautta mahdollisuus päästä mukaan kaupungin majoitusalalle. Lisäksi englannin opiskelu Bournemouthissa EF:llä on suunniteltu valmentamaan opiskelijoita englantilaisia yliopistoja varten.

Täysin remontoitu kielikoulumme sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä sekä keskustasta että 11 kilometrin pituisilta kultahiekkaisilta rannoilta. Lisäksi koulultamme pääsee viidessä minuutissa suureen julkiseen kirjastoon ja lähistöltä löytyy kansainvälisiä ravintoloita, kahviloita sekä pubeja. Yksityinen puutarhamme toimii usein ex tempore -grillijuhlien sekä vauhdikkaiden opiskelijabileiden näyttämönä. Valitse opiskelu Bournemouthissa ja pääset nauttimaan myös talon omasta kahvilasta, opiskelijoiden oleskelutiloista sekä langattomasta internetistä.

Lue lisää opiskelusta Bournemouthissa

Miksi Bournemouth?

Vain 10 minuutin matka rantaan

Oma sisäpiha ja puutarha

Kauniita hiekkarantoja, puistoja ja rannikkokaupungin tunnelma

Bournemouth Eye ja paljon muuta!

Lomakaupunki opiskelijoita täynnä

Etelä-Englannin viehättävien kylien, vanhojen linnojen ja kumpuilevien maisemien ympäröimä Bournemouth on yksi Britannian tärkeimmistä rantakaupungeista. Se tunnetaan parhaiten pitkistä hiekkarannoistaan, mutta aurinkotuolien ja värikkäiden uimakoppien lisäksi sieltä löytyy myös vilkas opiskelijayhteisö, yllättävän paljon taidegallerioita sekä yöelämä, jolla on tarjota enemmän ravintoloita ja klubeja kuin Lontoon West Endillä.

Englannin opiskelu Bournemouthissa tarkoittaa, että pääset tavallisia turistinähtävyyksiä syvemmälle. Liity alati kasvavaan surffarikaartiin ja vietä viikonloppusi laineilla tai lähde hankkimaan tuoreita vihanneksia Boscomben jalankulkualueen viikoittaisilta markkinoilta. Lontoon, Bristolin sekä Bathin lähellä sijaitseva Bournemouth on myös hyvä lähtöruutu retkille ympäri Isoa-Britanniaa.

Tutustu opiskelijaelämään Bournemouthissa