EF Global Classroom Foundation – Nepal

Toukokuu 2017

25. huhtikuuta vuonna 2015 muistetaan päivänä, jolloin voimakas maanjäristys iski keski-Nepaliin aiheuttaen järkyttäviä tuhoja. Ennen maanjäristystä Nepal oli 145. maa yhteensä 187 maasta YK:n Inhimillisen kehityksen indeksissä ja näin ollen sai ei juurikaan ylpeyttä herättävän statuksen ’’vähiten kehittynyt maa’’. Nepalin toipumisprosessi etenee ymmärrettävästi hitaasti, kun taakkana on tämän tasoinen sosioekonominen haavoittuvaisuus ja maan pahin luonnonkatastrofi 80 vuoteen.

Laajalle levittyneiden tuhojen lisäksi suuri lukumäärä Nepalin kouluja kärsi luonnonkatastrofista ja sen aiheuttamista seurauksista. Pian maanjäristyksen jälkeen Education First halusi auttaa aidosti merkittävällä tavalla ja lähtikin Global Classroom alaisuudessa avustamaan Nepalia sen pitkässä toipumisprosessissa. EF sitoutui rakentamaan uusia kouluja yhdelle maanjäristyksestä eniten kärsineelle alueelle. Kuukausien etsinnän jälkeen uusi Shree Jalapa Devin koulu päätettiin rakentaa vuoren rinteellä sijaitsevaan syrjäiseen kylään Sindhupalchokin alueelle.

"Kun tämä hartaasti odotettu kampus valmistuu, tulee siellä olemaan tilaa 1200 oppilaalle ja opettajalle. Kampuksella rakentuu yksi päärakennus, josta löytyy 12 luokkahuonetta. Lisäksi aluellee rakennutetaan rakennus toiminnallista opetusta varten, josta löytyy luokkahuoneiden lisäksi ruokailutilat, lukuhuoneita, tutkimuslaboratorioita ja toimistoja."

28. syyskuuta 2016 koulun rakennus aloitettiin seremoniallisella peruskiven muurauksella ja samalla siihen kulminoitui niin EF Nepalin tiimin kuin heidän kanssaan yhteistyötä tekevien ryhmien kuukausien kova uurastus. Näiden ryhmien avulla projektin tuloksena tulee olemaan kaksi uutta koulurakennusta alkuperäisellä tontilla tehden Jalapa Devin koulusta suurimman alueellaan.

Koulu ollaan itseasiassa saatu jo rakennusprosessin ohella toimintaan. Yli 20 opettajaa ja 665 rekisteröitynyttä opiskelijaa hyödyntävät Jalapa Devin väliaikaisia luokkahuoneita. Paikalliset opettajat sekä vapaaehtoisena työskentelevät ovat kerääntyneet Jalapa Deviin tukemaan lapsia ja luomaan parempia mahdollisuuksia oppia niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Lue lisää: https://www.ef.com/blog/globalclassroom/