EF GO -blogi | EF Blogi
EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
MenuOpi kieli ulkomailla

Miksi opiskella englantia Englannissa?

Miksi opiskella englantia Englannissa?

Iso-Britannia on varsinainen alueellisten murteiden tilkkutäkki. Walesissa, Pohjois-Irlannissa ja Skotlannissa käytetään omanlaisiaan puhetapoja, mutta klassinen englantilainen korostus on se, joka tunnetaan ympäri maailman. Englannin opiskelu onkin kaikkein parasta juuri Englannissa – tässä perusteet.

Perinteikkyys

Opit englantia siellä, missä se sai alkunsa. Englannin kielen historia ulottuu yli 1 500 vuoden taakse, noin 500–600 luvun paikkeille. Tällöin germaaniset uudisraivaajat saapuivat vehreille Britannian saarille, ja kieli lähti kehittymään omaan suuntaansa.

Varhainen nykyenglanti – Shakespearen kieli – syntyi 1500-luvun aikoihin. Koska roomalaiset, anglosaksit, normannit, viikingit ja muut valloittajat ottivat piskuisen saaren vuoroin haltuunsa, tämä englannin versio alkoi kukoistaa ja kieleen omaksuttiin kantasanoja latinasta, germaanisista kielistä ja ranskasta.

Samaisen saaren kiistanalainen into hankkia siirtomaita johti siihen, että englanti levisi ympäri maapallon, aina Karibialta Amerikkaan ja Australiaan asti. Kun opiskelet Englannissa, et siis ainoastaan opi kieltä sen alkuperäisillä synnyinseuduilla, vaan omaksut lisäksi kielen, jota käytetään kaikkialla maailmassa.

Brittiaksentti

Britannian erilaisista aksenteista voisi puhua koko päivän, sillä eri kaupungeissa ja alueilla käytetään todella erilaisia puhetapoja. Pysytellään kuitenkin tällä kertaa standardinmukaisessa ääntämyksessä (received pronunciation) eli klassisessa englantilaisessa aksentissa.

Englannissa opiskelu johtaa lähes väistämättä siihen, että englannin aksenttisi kehittyy entistä puoleensavetävämmäksi. Puheeseesi tulee tiettyä viehätysvoimaa, joka vetoaa ympäri maailman, ja kotijoukot alkavat verrata äänenpainojasi prinssi Harryyn tai Emma Watsoniin. Tämä tekee ehdottomasti hyvää imagollesi. Englantilainen aksentti on selkeä ja hienovarainen, ja se saa minkä tahansa illalliskeskustelun kuulostamaan entistä sivistyneemmältä – tai ainakin amerikkalaiset tuntuvat olevan tätä mieltä.

Huippuluokan yliopistot

Englannissa toimii monia maailman parhaista yliopistoista. Kuuluisimpia ovat Oxford ja Cambridge, mutta joukkoon kuuluu myös lontoolaisia korkeakouluja, kuten London School of Economics ja Imperial College.

Kaikki edellä mainituista yliopistoista ovat osa ”Russell Groupia” – tämä on yhteisnimitys, joka kattaa Britannian historiallisimmat ja maineikkaimmat yliopistot. Muihin eliittiryhmän jäseniin lukeutuvat muun muassa Manchesterin ja Bristolin yliopistot sekä University College London.

Löydät Englannista takuulla pätevän yliopiston, vaikka yllä mainitut oppilaitokset jätettäisiin pois laskuista – tästä voi olla varma, suuntasitpa minne päin tahansa.

Kaupunkielämä

Koe kaupunkielämä aivan uudella tasolla Lontoossa – kansainvälisessä muodin, taiteen ja kulttuurin keskuksessa – tai suuntaa pohjoisen Manchesteriin, joka on kahden legendaarisen jalkapalloseuran ja mahtavien musiikkipiirien koti. Englannin monimuotoisuus pitää huolen siitä, että kaupunkeja löytyy joka lähtöön. Voit valita myös perinteisen yliopistokaupungin, kuten Oxfordin, tai hakeutua luonnonläheisen merenrantakohteen, kuten Eastbournen tai Bournemouthin.

Tämä johdatteleekin meidät näppärästi listan viimeiseen kohtaan.

Moninaisuus

“Englantilaisuus” on käsite, jolle on todella vaikea antaa tarkkaa määritelmää – etenkin nykyisenä globalisaation ja maahanmuuton aikana. Yksi asia, joka kuitenkin luonnehtii Englantia maana, on valtava monimuotoisuus jokaisella elämänalueella. Kulttuurin, luonnon, ruoan ja tapojen moninaisuus punoutuu mahtavan kirjavaksi kontrastien kudelmaksi, joka on Englantia omimmillaan.

Lontoo on tästä paras esimerkki. Kaupungista voi löytää lähes mitä tahansa: ravintoloissa tarjoillaan kaikkea egyptiläisestä ruoasta ghanalaiseen, rakennusten tyylisuunnat vaihtelevat yrjönaikaisista modernistisiin, ja läsnä on niin kuninkaallisuutta (ylelliset iltapäiväteet) kuin myös kansanomaisuutta (sunnuntaiset pubilounaat).

Lähde kielimatkalle Englantiin!Tutustu tarkemmin
GO-uutiskirje lähettää sinulle viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuuristaTilaa

Opi kieli maailmalla! Voit valita 12 kielestä ja yli 50 mahtavasta kaupungista.

Tutustu tarkemmin