EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

Periamerikkalainen laji: Pieni selostus baseballista

Periamerikkalainen

Baseball-kausi on USA:ssa loppusuoralla, eli on korkea aika kertoa muutamia olennaisia seikkoja Amerikan kansallislajista: mikä siinä on ideana, milloin hurrata ja mitä syödä, jos pääset joskus seuraamaan peliä paikan päällä. (Jos tällainen tilaisuus tulee, siihen kannattaa ehdottomasti tarttua – lämmin kesäilta baseball-katsomossa on kokemus, jota ei voi korvata millään muulla.) Tässä siis tarpeellisimmat tiedot siitä, mitä baseball on ja kuinka sitä on tarkoitus seurata.

Perusasiat: Vuoroparit, syötöt ja juoksut

Baseball-ottelussa pelataan yhdeksän vuoroparia (innings), joiden pituus ei määräydy ajan vaan polttojen perusteella. Yhden vuoroparin aikana kumpikin joukkue on vuoroin lyömässä ja kentällä. Lyöntivuorot vaihtuvat, kun kolme hyökkäävän joukkueen pelaajaa on poltettu.

Pelaaja palaa, mikäli 1) hän lyö kolme peräkkäistä hutia, 2) vastakkaisen joukkueen pelaaja saa kopin lyödystä pallosta, 3) vastapuolen pelaaja koskettaa juoksijaa, joka ei ole pesällä tai 4) vastapuolen pelaaja astuu pallon kanssa pesään, jonne juoksija on parhaillaan juoksemassa.

Syötössä (pitch) on kyse siitä, että syöttäjäksi kutsuttu pelaaja heittää pallon kohti kotipesällä sijaitsevaa syöttölaattaa. Hän tekee tämän syöttökummulta, joka sijaitsee keskellä etukenttää. Vastapuolen lyöjä (hitter) – pelaaja, joka on sillä hetkellä lyöntivuorossa – yrittää vuorostaan osua syöttäjän heittämään palloon.

Jos lyöjän maila koskettaa palloa, pallo on pelissä ja lyöjästä tulee juoksija (base runner). Hänen täytyy siis lähteä etenemään ykköspesälle (first base), ja tavoitteena on ehtiä perille, ennen kuin vastajoukkue saa toimitettua pallon ykköspesää vahtivalle pelaajalle. Jos juoksija onnistuu, hän saa jäädä pesälle; jos ei, hän palaa.

Mikäli lyöjä ei osu palloon, kyseessä on huti (strike), jonka vastapuolen sieppari ottaa kiinni. Sieppari (catcher) päivystää lyöjän vieressä.

Kun pallo on pelissä, juoksijan tehtävä on päästä palamatta takaisin kotipesälle (home base), jonne kuljetaan ensimmäisen, toisen ja kolmannen pesän kautta. Tällöin joukkue saa juoksun (run). Juoksija voi edetä pesältä toiselle oman lyöntinsä seurauksena tai joukkuetovereidensa lyöntivuoroilla, ja jokaisella pesällä saa olla kerralla korkeintaan yksi juoksija. Jos pallo lyödään niin pitkälle, että pelaaja ehtii kiertää kaikki pesät kerralla ja palata suoraan kotipesälle, kyseessä on kunniajuoksu eli ”kunnari” (home run).

Ottelun voittaa joukkue, jolla on pelin päättyessä enemmän juoksuja. Kun oman suosikkijuokkueen juoksija pääsee onnistuneesti kotipesään, yleisön on siis aika hurrata, halata vierustovereita ja tehdä aaltoja.

Tärkeimmät: Hodarit ja muut eväät

Nyt kun perusasiat on käsitelty, siirrytään olennaisimpaan – nimittäin ruokaan ja juomaan.

Baseball-matsi ei ole täydellinen, ellei sen aikana syö hotdogia. Oma lisukesuosikkini on perinteinen ketsupin, sinapin ja relissin yhdistelmä, mutta myös chili ja juusto ovat hyväksyttävä valinta. Melko monet suosivat myös pretzeleitä, pähkinöitä ja nachoja, mutta jos minulta kysytään, stadionkojujen parasta antia ovat hodarit – nyt ja aina.

Hotdog maistuu parhaalta, kun sen seurana on jääkylmä olut tai Coca-Cola. Vaahtosormet (ne hanskoja muistuttavat asiat, jotka saavat käden näyttämään valtavalta) ovat vapaaehtoisia.

Bonusvinkki: Halpispaikat ovat parhaita

Viimeinen matsivinkkini on hankkia halvat istumapaikat katsomon ylälaidasta (näiden lempinimi on nosebleeds). Tällöin saat katsella peliä lintuperspektiivistä, ja taskuusi jää sen verran vaihtorahaa, että voit napata ylimääräisen hodarin tai pari.

Tunnisteet: kulttuuri, USA, urheilu
Missä päin Yhdysvaltoja kävisit mieluiten baseball-matsissa?Tutustu EF Kielimatkoihin