EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

Ensimmäinen viikko uudessa työssä? 8 vinkkiä, joilla onnistut varmasti

Ensimmäinen viikko uudessa työssä? 8 vinkkiä, joilla onnistut varmasti

Uuden työn aloittaminen on aivan kuin ensimmäinen koulupäivä: mielessä risteilee huolia kavereiden löytämisestä ja siitä, mitä ihmettä oikein pukisi päälleen. Hermostuneisuus on siis täysin normaalia, eikä siitä tarvitse huolestua.

Tahdoimme kuitenkin auttaa jännityksen keskellä ja varmistaa, että saat loistavan alun uudelle urallesi, joten kokosimme parhaat neuvot ensimmäisestä työviikosta suoriutumiseen.

1. Älä myöhästy

Tämä kuulostaa ehkä itsestäänselvyydeltä, mutta jos tahdot suoriutua ensimmäisestä viikostasi kunnialla, sinun täytyy ehdottomasti olla ajoissa. Kuten Woody Allen on todennut: “menestys on 80-prosenttisesti sitä, että ilmestyy paikalle”.

Homma on varsin simppeli: kun saavut työpaikalle ajallaan, pomosi näkee, että olet edelleen yhtä vastuullinen ja innokas kuin työhaastattelussa.

2. Pukeudu vakuuttavasti

Olet saanut työpaikan, ja nyt on aika pukeutua siihen sopivalla tavalla.

Alussa pieni ylipukeutuminen on aina turvallisin vaihtoehto, mutta muista huomioida myös yrityksen kulttuuri. Jos sait pestin rennosta, trendikkäästä startup-yrityksestä ja tupsahdat paikalle vasta silitetyssä puvussa, asusi suorastaan alleviivaa, että olet täysi keltanokka.

Helpoin tapa sulautua joukkoon on kysäistä esimieheltä, millaista pukukoodia firmassa noudatetaan (minkä hoksasit varmaan itsekin).

3. Kuuntele tarkkaan

Ensimmäisen viikon aikana saat todella paljon uutta tietoa, joten valtaosa ajasta kannattaa käyttää muiden kuunteluun ja erilaisten faktojen omaksumiseen. Aivan alkajaisiksi kannattaa opetella ainakin se, mistä löytyvät kahvinkeitin ja vessa.

Esitä myös lisäkysymyksiä aina, kun sille tulee tarvetta – mikä johdatteleekin meidät näppärästi seuraavaan kohtaan.

4. Kysele ahkerasti

Etkö ihan ymmärtänyt jotakin, tai oletko muuten vain utelias tietämään lisää? Juuri nyt on kaikkein otollisin aika kysyä.

Voit ajatella ensimmäistä viikkoasi aikana, jolloin mitään kysymystä ei tarvitse harkita kahdesti. Työtoverisi ja esimiehesi auttavat mielellään uuden tulokkaan alkuun, eli kysele sydämesi kyllyydestä! On myös äärimmäisen noloa, jos joudut myöntämään kolme kuukautta myöhemmin, ettet itse asiassa ymmärtänyt jotakin mutkikasta prosessia, joka sinulle selitettiin aikapäiviä sitten.

Kysymysten esittäminen luo myös innokkaan ja kiinnostuneen vaikutelman, mikä on aina hyvä juttu.

5. Hanki vankka ymmärrys työsi vaatimuksista

Tiedätkö täsmälleen, mitä sinulta odotetaan? Jos et, asia kannattaa selvittää nimenomaan ensimmäisellä viikolla.

Istu alas esimiehesi kanssa, käy työnkuva läpi ja hanki selvyys kaikkeen, mikä tuntuu vielä epäselvältä. Huomaat pian, että tämä tekee työnteon paljon sujuvammaksi. Samalla osoitat hienoa oma-aloitteisuutta, mikä tekee varmasti vaikutuksen pomoosi.

6. Tutustu lähiseutuun

Osa uuteen työpaikkaan sopeutumista on myös lähiympäristön kartoittaminen. Mistä lounaspaikasta saa parasta vastinetta rahoille? Mistä löytyy lähin apteekki, ja mistä trenditietoiset tyypit hakevat aamukahvinsa?

Kun logistiikka on hallussa, työpäiväsi sujuvat paljon miellyttävämmin.

7. Jätä henkilökohtainen elämä kotiin

Tämä on varmasti jokaiselle tuttu tunne: Whatsapin piinaava viesti-ikoni suorastaan kerjää napauttamaan sovelluksen auki, ja koet suurta tarvetta raportoida kavereille ensimmäisten työpäivien kulusta. Vaikka puhelin kuinka houkuttaisi, vastusta kuitenkin kiusausta ruokataukoon saakka.

On ehdottoman tärkeää, että luot itsestäsi hyvän vaikutelman ensimmäisellä viikolla, eikä Buzzfeed-testien täytteleminen tai Instagram-päivitysten selaileminen ole osa tätä.

8. Sano reippaasti: “Hei, kiva tavata!”

Ensimmäisinä päivinä saatat tuntea olosi hieman ujoksi, eikä ihme – kun vastassa on kymmeniä uusia kasvoja, kaikista ulospäinsuuntautuneinkin tyyppi saattaa säikähtää. On kuitenkin tärkeää, että päihität arkuutesi ja esittäydyt jokaiselle. Tällöin vaikutat pirteältä ja itsevarmalta ja pääset helpommin hyvään alkuun uudessa työyhteisössä.

Koeta myös parhaasi mukaan oppia työkavereiden nimet. Voin kertoa omasta kokemuksesta, ettet tahdo joutua tilanteeseen, jossa välttelet katsekontaktia jonkun kanssa viisi kuukautta vain siksi, ettet vieläkään muista hänen nimeään. (Näin siis todella tapahtui – olen pahoillani, kirjanpito-osaston Dave!)

Edistä uraasi hankkimalla sujuvampi kielitaito!Tutustu tarkemmin

Jaa tämä artikkeli

Viimeisin artikkeli aiheesta: Ura