EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

Mitä kieltä kannattaisi opiskella? Neuvoja päätöksen tekemiseen

Mitä kieltä kannattaisi opiskella? Neuvoja päätöksen tekemiseen

Yhden, kahden tai jopa neljän kielen osaaminen on mahtavaa, mutta kuinka päättää, mitä kieltä kannattaisi opiskella (seuraavaksi)? Maailmassa on lähes 7 000 kieltä, joten valinta voi olla todella kimurantti. Osa kielistä näyttää kauniilta kirjoitettuna tai kuulostaa lumoavalta puhuttuna, ja toiset taas ovat erityisen hyödyllisiä erinäisissä ammateissa tai muissa ajanvietteissä.

Ennen kuin säntäät hankkimaan oppikirjoja, ilmoittautumaan kursseille tai lataamaan opiskelusovelluksia, on tärkeää, että sinulla on hyvä syy kielen opiskeluun – mitä korkeammalla tasolla motivaatiosi on, sitä nopeammin saavutat sujuvan taitotason. Kokosimme joukon vinkkejä, jotka auttavat sinua päättämään, mitä kieltä opiskella seuraavaksi.

Opiskele kieltä, joka tukee urakehitystäsi

Koulutus ja ura ovat todella palkitsevia perusteita kielen opiskeluun: kielitaito voi johtaa parempaan opintomenestykseen tai korkeampaan palkkatasoon, ja lisäksi se parantaa mahdollisuuksia ulkomailla opiskeluun tai työskentelyyn. Mikäli päätät opiskella kieltä ulkomailla, hankit samalla kansainvälistä kokemusta ja muita korvaamattoman arvokkaita taitoja, jotka voivat avata lukuisia ovia työmaailmassa.

Opiskele kieltä, joka kiinnostaa sinua

Kun kielen opiskelu yhdistyy omaan harrastukseen tai muuhun kiinnostuksen kohteeseen, opiskelumotivaatio on varmasti kohdillaan. Jos rakastat jotakin bändiä tai tv-sarjaa, sen käyttämän kielen opettelu voi olla todella innostavaa, koska tällöin saat suosikistasi vielä enemmän irti. Lisäksi lyriikoiden lauleskeleminen sekä leffojen ja sarjojen katseleminen ovat hauskoja, helppoja tapoja sanavaraston kartuttamiseen.

Voit myös valita kielen, joka on yksinkertaisesti todella kaunis. Myös tässä tapauksessa opiskelumotivaatiosi pysyy todennäköisesti yllä.

Opiskele kieltä, jolle sinulla on paljon käyttöä

Kielen oppiminen perustuu sen harjoittelemiseen – mitä enemmän puhut, kuulet ja luet kieltä, sitä parempi. Jos sinulla on ystävä tai työkaveri, joka hallitsee kyseessä olevan kielen, harjoittelu sujuu todella näppärästi. Jos taas joudut näkemään paljon vaivaa, että pääsisit kieleen käsiksi, et välttämättä edisty yhtä vauhdikkaasti.

Päättäväistä kielen opiskelijaa ei toki pysäytä mikään. Muista kuitenkin, että harjoitus tekee mestarin ja opit sitä enemmän, mitä monipuolisemmin ja helpommin pääset kehittämään taitojasi. Jos valitset jonkin maailman puhutuimmista kielistä, harjoittelemiseen on todennäköisesti hyvät edellytykset.

Opiskele kieltä, joka soveltuu sinulle

Kielen oppiminen vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä, eli sinun täytyy olla valmis panostamaan urakkaan riittävissä määrin. Yksi tapa opiskeltavan kielen valintaan onkin selvittää, kuinka paljon aikaa tietyn tason saavuttaminen edellyttää, ja verrata tätä tietoa omiin aikatauluihin. Kieli, joka muistuttaa jotakin jo osaamaasi kieltä, on nopeampi oppia kuin kieli, joka täytyy opetella aakkosista alkaen.

Opiskele kieltä, jota voit käyttää matkustellessa

Matkustelu on parhaita ja palkitsevimpia syitä uuden kielen opetteluun. Kun osaat kielen, pystyt uppoutumaan paikalliseen kulttuuriin, juttelemaan ihmisille, kysymään neuvoja ja mahdollisesti jopa tinkimään tai neuvottelemaan parempia diilejä. Kun ymmärrät paikallisten puhetta, saatat myös tuntea olosi turvallisemmaksi, mikä johtaa siihen, että ulkomailla oleilu on entistä huolettomampaa.

Useimmiten ihmiset arvostavat sitä, että olet nähnyt vaivaa paikallisen kielen opettelemiseksi. Sinuun saatetaan siis suhtautua lämpimämmin ja ystävällisemmin, mikäli paikalliset huomaavat, että olet varta vasten opetellut tarpeellisimpia lauseita ja ilmauksia.

Opiskele kieltä, jota voit harjoitella tahtomallasi tavalla

Tämä ei välttämättä ole erityisen merkittävä seikka, kun olet vasta valitsemassa opiskeltavaa kieltä. Kun ryhdyt todella opiskelemaan, asiasta voi tulla ratkaisevan tärkeä – on siis parasta kieli, jonka opiskelussa pystyt hyödyntämään itsellesi sopivia oppimisen tapoja. Jos pidät sovelluksista, varmista, että sellaisia on tarjolla. Jos tahdot opiskella jonkun toisen kanssa, selvitä, kuka olisi valmis ryhtymään opiskelukaveriksesi. Mitä helpommin pääset harjoittelemaan kieltä toivomallasi tavalla, sitä nopeammin taitosi kehittyvät.

Opiskele kieltä, joka erottuu joukosta

Yksi keino opiskeltavan kielen valintaan on valikoida kieli, jota harvat opiskelevat. Tällöin erotut joukosta ja osaamisesi kiinnittää varmasti huomiota. Muista kuitenkin, että oppimisprosessi saattaa olla tässä tapauksessa hitaampi ja työläämpi. Toisaalta kieliopintojen vastavirtaan uiminen voi olla juuri se seikka, joka erottaa sinut muista.

Opiskele kieltä ulkomailla!EF Kielimatkat

Jaa tämä artikkeli

Viimeisin artikkeli aiheesta: Kielet