EF GO -blogi | EF Blogi
EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
MenuOpi kieli ulkomailla

Pikaopas poskisuudelmiin

Pikaopas poskisuudelmiin

Poskisuudelmien pulmallisuus tulee varmasti eteesi jossakin kohtaa elämää, etenkin, jos matkustelet tai vietät pidemmän aikaa ulkomailla. Jo kysymys siitä, täytyisikö tilanteessa valita kättely, halaus vai poskisuudelmat, aiheuttaa toisinaan päänvaivaa, mutta pähkäily ei lopu siihen, että päädyt jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kuinka monta suukkoa kuuluu antaa? Kummalta puolelta aloitetaan? Entä jos tervehdysyritys päätyy siihen, että kolautatte päänne yhteen?

Totta puhuen on melko vaikea ennustaa, miten tilanteen toinen osapuoli aikoo toimia. mutta poskisuudelmien perusteet hallitsemalla pääsee jo pitkälle. Tässä siis muutama vinkki siihen, kuinka tervehdyssuukot toteutetaan oikeaoppisesti.

1. Varaudu ennalta

Jos olet ryhmätilanteessa, jossa kaikki tervehtivät toisiaan, helpoin strategia on vetäytyä hetkeksi taka-alalle, katsoa, kuinka muut toimivat ja ottaa mallia. Jos kyseessä on kahdenkeskinen tapaaminen, sopivan tervehdyksen valinta on hieman haastavampaa. Arvioi siis tilanne ennalta. Jos kyseessä on ammatillinen kohtaaminen, kättely on oletettavasti paras valinta. Muissa tapauksissa poskisuudelmat toimivat useimmiten hyvin.

2. Pohjusta tilanne

Kun olet päättänyt tervehtiä toista poskisuudelmin, varmista, että pohjustat tilanteen oikein. Siirry toisen lähelle ja aseta kätesi kevyesti hänen käsivartensa yläosaan. Hienovaraisuus on tässä avainasemassa – kukaan ei tahdo, että tunkeudut viereen aivan yllättäen tai rynnistät kohti käsi ojossa. Sitten vain käännät poskesi vastapuolta kohden ja nojaudut hänen suuntaansa.

Pysähdytäänpä tähän toviksi: useimmat aloittavat kääntämällä esiin oikeanpuoleisen posken ja nojautumalla vasemmalle, mutta Italiassa tapoihin kuuluu, että etenemisjärjestys on juuri päinvastainen. Tämä ei silti ole yhtään niin hankalaa kuin luulisi! Ellet ole suuntaamassa Italiaan pitkää viikonloppua viettämään, nojaat siis vain ensiksi vasemmalle.

3. Mieti suukkojen määrää

Tämä on poskisuudelmien pulmallisin vaihe. Espanjassa, Italiassa ja suurimmassa osassa Ranskaa suukkoja kuuluu antaa kaksi, mutta on myös alueita, joissa odotetaan yhtä, kolmea tai jopa neljää poskisuudelmaa. Useimmiten on turvallisinta valita kultainen keskitie, eli yksi nopea suukko kummallekin poskelle. (Jos tahdot tutustua tarkemmin eri alueiden käytäntöihin, täältä löytyy hyödyllinen artikkeli aiheesta.)

Muista myös, ettei tarkoituksena ole oikeasti suukottaa toista poskelle. Aseta sen sijaan poskesi kevyesti toisen poskea vasten ja suukota ilmaa sen vieressä. Maailmasta löytyy tosin myös ihmisiä, jotka tahtoisivat välttämättä moiskauttaa pusun keskelle poskea, jolloin joudut nojautumaan metrin päähän tätä välttääksesi. Kaikeksi onneksi näitä tapauksia tulee vastaan todella harvoin.

4. Tee sama uudelleen

Kun hallitset oikeaoppisen suukkotervehdyksen, hyvästely sujuu kuin vettä vain: toista vain sama, mitä teitte tervehdyksen yhteydessä, ja se on siinä! Poskisuudelmissa on tärkeintä toimia rennosti ja sulavasti – älä mieti liikoja, vaan pidä ympäröivä kulttuuri mielessä ja tee niin kuin luontevalta tuntuu. Ei kulu kauaakaan, kun olet jo täysin itsevarma poskisuukottelija.

Lähde maailmalle oppimaan uutta kieltä ja kulttuuria!Tutustu tarkemmin
GO-uutiskirje lähettää sinulle viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuuristaTilaa

Opi kieli maailmalla! Voit valita 12 kielestä ja yli 50 mahtavasta kaupungista.

Tutustu tarkemmin