EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

Asioita, jotka opettajasi toivoo sinun hoksaavan kielten opiskelusta

Asioita,

Useimmilla vieraita kieliä opiskelevilla tulee ennemmin tai myöhemmin seinä vastaan. Sinusta saattaa tuntua, että oppiminen käy hitaammin kuin tahtoisit, tai ehkä vaikeus liittyy seuraavalle tasolle pääsemiseen: mielestäsi hoidat kielten opiskelun hyvin, etkä tajua, mistä hankaluudet johtuvat. No, meillä on muutamia aavistuksia – ja opettajallasi on niitä aivan varmasti. Et välttämättä tahtoisi kuulla tätä, mutta saattaa olla, että sinun on aika katsoa peiliin ja tehdä hieman muutoksia.

Kerromme seuraavaksi, mitä opettajasi toivoisi sinun tietävän kielten opiskelusta, ja mitä hän tahtoisi sinun tekevän, jotta opiskelurutiinisi kehittyisivät parempaan suuntaan. (Jos teet nämä korjaukset, voit olla käytännössä varma, että alat oppia nopeammalla tahdilla!)

Oppitunneilla kaverisi saattaa olla vihollisesi

Jos samoilla oppitunneilla käy myös hyvä kaverisi, päädytte todennäköisesti istumaan vierekkäin ja hoitamaan erilaiset paritehtävät yhdessä. Jos teitä ei oikein huvita tai tehtävä on hankala, saatatte helposti lyödä koko jutun leikiksi tai rupatella puheensorinassa aivan omia juttujanne – tutulla suomen kielellä. On sanomattakin selvää, että tämä ei tue oppimista. Kielen tunneilla paras kaverisi saattaakin olla vihollisesi, jos sabotoitte yhdessä omia kieliharjoituksianne.

Tee näin: Jos sinulla on mahdollisuus valita, älä poimi kursseja, joille kaverisi on ilmoittautunut. Jos osallistutte samoille tunneille, moikatkaa niiden alussa ja erotkaa sitten toisistanne, kunnes opiskelu on takana.

Haasta itseäsi istuutumalla vieraamman luokkatoverin viereen, ja jos mahdollista, vaihtele istumapaikkaasi eri kerroilla ja tee harjoituksia mahdollisimman monen oppilaan kanssa. Näin saat pariksesi ihmisiä eri taitotasoilta, mikä haastaa sinua esimerkiksi kuullun ymmärtämisessä ja omassa viestimisessä. Tällöin oppimisen tahti nopeutuu.

Läksyillä on oikeasti merkitystä

“…ja tämä onkin läksy seuraavaksi kerraksi”, opettaja toteaa tunnin päätteeksi. Merkitset tehtävän vihkoosi ja sinulla on täysi aikomus tehdä se, mutta seuraavan tunnin alkaessa hoksaat, ettet ole edes avannut vihkoasi sitten viime kerran. ”No, eipä sillä ole mitään väliä”, saatat tuumia.

Mutta usko tai älä, opettajasi ei anna kotitehtäviä vain muodon vuoksi: niiden tarkoituksena on tuottaa parempia oppimistuloksia, sillä ne vahvistavat tunneilla opittua. Vieraan kielen omaksuminen vaatii aikaa ja vaivaa, eli jos istut parilla tunnilla viikossa etkä tee mitään oppimisen eteen muina aikoina, edistyt paljon hitaammin.

Tee näin: Hoida läksyt kuntoon heti oppituntien päätyttyä. Jotta tästä muodostuu tapa, tee läksyhetkestä mukava esimerkiksi suuntaamalla kotitehtävien kanssa lempikahvilaasi tai pohtimalla niitä sohvannurkassa lämpimän juoman kera.

Jos tahdot panostaa oikein kunnolla, suorita myös omia oppimistehtäviä tuntien välillä: katso vieraskielisiä leffoja ja tarkista sanat, joita et tunne ennalta, opettele biisien lyriikoita tai vaihda kieliasetuksia puhelimesi sovelluksissa ja opettele käyttämään niitä vieraalla kielellä.

Tavoitteita tarvitaan muuallakin kuin urheilussa

Vieraan kielen oppiminen ei ole mikään helppo nakki. Siihen kuluu aikaa, se voi stressata ja turhauttaa, ja omaa edistymistä on usein vaikea huomata, kun oppimisprosessi on vielä kesken. Tämä on opettajille todella tuttua. Lisäksi he tietävät, että oppilaat, joilla on selkeä päämäärä, pärjäävät tyypillisesti muita paremmin.

Parhaat tavoitteet ovat täsmällisiä ja sopivan haastavia, ja niille on asetettu selkeä aikaraja. Tällaiset päämäärät toimivat, koska ne ohjaavat huomion juuri sellaisiin asioihin, joihin tahdot juuri kyseisellä hetkellä keskittyä, ja tekevät edistymisen näkyväksi.

Tee näin: Määrittele ensin itsellesi selkeä, positiivisesti ilmaistu päämäärä (esim. ”lokakuuhun mennessä pystyn juttelemaan poikaystäväni äidin kanssa saksaksi”). Tämän jälkeen tarvitset muutamia välitavoitteita, jotka sinun täytyy saavuttaa matkalla kohti varsinaista päämäärääsi (”minun täytyy pystyä puhumaan perheestäni, opinnoistani ja asioista, joista pidän”). Kirjaa tavoitteesi ylös ja tarkista säännöllisesti, kuinka paljon olet edennyt.

Joitakin auttaa myös se, että päämäärästä kertoo muille, koska tämä vaikeuttaa asiasta lipsumista.

Oppiminen vaatii vaivannäköä

Opettajan näkökulmasta yksi raastavimmista asioista ovat oppilaat, jotka eivät ota opiskelua vakavasti. Todellisuudessa nämä oppilaat – myöhästelijät, jotka eivät hoida läksyjä, naputtelevat puhelinta ja juttelevat vierustoverin kanssa – vain tuhlaavat aikaansa. Koska kielitaitopillereitä ei ole olemassa, kaikki, joita ei kasvatettu kaksikielisiksi, joutuvat tekemään tosissaan töitä kielitaidon saavuttamiseksi.

Älä siis ole tuollainen oppilas! Istu selkä suorana ja panosta.

Tee näin: Kielen opiskelu on siinä mielessä samanlaista kuin pitkän matkan juoksu, että kumpikin vaatii pitkäkestoista ponnistelua. Sen sijaan, että pänttäisit täysillä kaksi tuntia ennen luokkaan suuntaamista, varaa kielen opiskeluun joka päivä 20–30 minuuttia. Tee kotitehtävät, käytä opettelukortteja, lue jotakin vieraalla kielellä tai noudata näitä opiskeluvinkkejä.

Bonusvinkki: pääset oikeaan opiskelumielentilaan, kun saavut tunnille hyvissä ajoin ja käytät pari minuuttia siihen, että keskität ajatuksesi ja kertaat muistiinpanosi edelliseltä kerralta.

Sinä pystyt siihen. Ihan oikeasti.

Jos vieraan kielen oppiminen tuntuu sinusta mahdottomalta tavoitteelta, on vielä yksi asia, jonka opettajasi tahtoisi sinun tietävän: sinä pystyt siihen kyllä! Usko minua – tiedän mistä puhun (työskentelin aikoinaan opettajana!). Sinun täytyy asettaa tavoitteita, laatia suunnitelmia ja pysyä pitkäjänteisenä, mutta lopputulos on enemmän kuin vaivan arvoinen.

Tunnisteet: kielten oppiminen
Paras tapa motivoitua: varaa kielimatka!Tutustu tarkemmin

Testaa kielitaitosi muutamassa minuutissa!

Tutustu tarkemmin