EF GO -blogi | EF Blogi
EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
MenuOpi kieli ulkomailla

Kuinka pärjätä uudessa kaupungissa?

Kuinka pärjätä uudessa kaupungissa?

Ajatus ulkomaille muuttamisesta ja uuden elämän aloittamisesta uudessa kaupungissa saattaa tuntua kammottavalta, mutta se on samalla myös upea tilaisuus oppia uutta ja hankkia hyödyllisiä elämäntaitoja. Tuhannet ihmiset muuttavat ulkomaille joka ikinen päivä, vaihtavat paikkaa työn, perheen tai opintojen perässä. Jos he pystyvät tekemään sen, pystyt sinäkin takuuvarmasti! Erityisesti jos luet vinkkimme, kuinka pärjätä uudessa kaupungissa mahdollisimman hyvin.

Hanki ystäviä

Yksi nopeimmista tavoista asettua uuteen paikkaan on hankkia ystäviä, jos pieni klisee sallitaan.
Askel 1: Juttele uusien kämppistesi ja luokkatovereittesi kanssa, jos opiskelet ulkomailla. On tärkeää tuntea olonsa rennoksi ihmisten kanssa, joita tapaat päivittäin. Kun olette kaikki samanlaisessa tilanteessa, on myös helppo keksiä yhteisiä puheenaiheita.
Askel 2: Laajenna verkostojasi ja hanki jokin harrastus, jossa tavata samanhenkisiä ihmisiä.
Askel 3: On hyvä tuntea myös paikallisia ihmisiä: he auttavat sinut tutustumaan uuteen kotiisi paremmin kuin kukaan matkaopas.

Tee olosi kotoisaksi

Ennen kuin lähdet, pidä huoli että pakkaat mukaan muutaman tärkeän tavaran kotoa. Kun mukanasi on lempipyyhe tai muutama kehystetty valokuva, on helpompaa tuntea olo kotoisaksi. Myös tuttuja herkkuja kannattaa varata mukaan, sillä ne auttavat koti-ikävään ja niitä on hauska maistella yhdessä uusien kansainvälisten ystävien kanssa. Minkä ensivaikutelman annatkaan!

Opi mahdollisimman paljon uudesta kulttuurista

Kokemus ulkomailla asumisesta on täydellinen tilaisuus oppia toisesta kulttuurista. Syvenny kieleen puhumalla paikallista kieltä niin paljon kuin mahdollista. Tämä auttaa kielitaitoasi kehittymään jatkuvasti ja ennen kuin huomaatkaan, käytät paikallisia fraaseja ja slangia sujuvasti. Tietenkin kulttuurin kokeminen yltää paljon kielitaitoa pidemmälle. Ruoka on merkittävä osa mitä tahansa kulttuuria, joten on helppoo aloittaa paikallisten herkkujen maistelusta ja kokkaamisesta.

Pidä huolta rahasta

Jos muutat pidemmäksi aikaa uuteen paikkaan, kannattaa harkita paikallisen pankkitilin hankkimista, erityisesti jos maassa käytetään eri valuuttaa kuin kotonasi. Prosessi saattaa olla hankala, joten on parasta ryhtyä selvittämään asiaa niin pian kuin mahdollista. Jos muutat vain muuatamaksi kuukaudeksi, kansainvälisen pre-paid -pankkikortin hankkiminen saattaa olla parempi vaihtoehto. Siten voit siirtää rahaa kotimaan pankkitililtäsi kortille ja käyttää sitä huoletta matkakohteessasi maksamatta automaattimaksuja tai valuutanvaihtomaksuja. Jos tarvitset neuvoa raha-asioihin, uudet työkaverisi tai koulusi henkilökunta auttaa sinua varmasti mielellään.

Tutki ympärillesi

Älä tyydy vapaa-ajallasi vain istuskelemaan uudessa asunnossasi. Nappaa metro, hyppää bussiin tai lähde kävelylle. Aloita vaikka tutustumalla suosituimpiin turistinähtävyyksiin, mutta jatka pian vähemmän tunnettuihin kaupunginosiin. Lyöttäydy yhteen uusien ystäviesi kanssa ja kolua läpi trendikkäimmät kadut, kiva kahvilat ja itsenäiset pikkuravintolat. Pian olettekin löytäneet suosikkipaikkanne, jossa voitte pistäytyä useamminkin.

Muuta ensi kertaa ulkomaille opiskelemaanTutustu tarkemmin
GO-uutiskirje lähettää sinulle viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuuristaTilaa