EF GO -blogi | EF Blogi
EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
MenuOpi kieli ulkomailla

Parasta New Yorkin talvessa

Parasta New Yorkin talvessa

Vaikka New Yorkin talvi alkaa olla jo ohi, ehdin nauttia noista enemmän ja vähemmän lumisista päivistä melkein kahden kuukauden verran. Samalla tuli huomattua, kuinka hyvä kohde NYC onkaan myös tähän aikaan vuodesta: jouluun ja uuden vuoden aattoon liittyvien erikoisuuksien lisäksi täältä löytyy loputtomasti tekemistä myös ihan niille “tavallisillekin” päiville.

LUISTELEMAAN

Toisin kuin Suomessa, täällä ei tarvii odotella pakkasia päästäkseen luistelemaan. Tunnetuimmat radat löytyvät tietysti Rockefeller Centerilta ja Central Parkista, mutta vaihtoehtoja löytyy myös muualta kaupungista. Suomalainen vaikuttaa helposti huippulahjakkuudelta, kun valtaosa muista haparoi luistimilla elämänsä ensimmäistä kertaa.

MUSEOT

Se joka sanoo, että museot on tylsiä, ei ole käynyt New Yorkin museoissa. American Museum of Natural History, MoMa ja Met johtavat suosituimpien kolmen kärkeä, mutta vaihtoehtoja löytyy kymmenittäin aina Ellis Islandin siirtolaismuseosta Guggenheimiin. Joissakin museoissa pääsylipun hintana on omavalintainen lahjoitus, jolloin suositeltavan hinnan sijaan voi antaa itse valitseman summan ja muutamat on kokonaan ilmaisia tiettyyn aikaan viikosta.

SHOPPAILEMAAN

Joulun jälkeiset alet yhdessä maailman parhaista shoppailukaupungeista? Yes, please! Manhattanilta löytyy lukemattomia kauppoja isoista ketjuista pieniin putiikkeihin, joten valinnanvaraa riittää. Hyvä vaihtoehto on myös lähteä saaren ulkopuolelle mallille tai outlettiin, joissa sisätiloissa voi viettää vaikka koko päivän. Mun vakkariksi on muodostunut ihan hostperheen läheltä löytyvä Palisades Mall, josta löytyy kaikki tarvittava pahimpaan shoppailunälkään.

VALOT

The city that never sleeps pääsee ehdottomasti parhaiten oikeuksiinsa pimeän tultua. Toisin kuin kesällä, talviaikaan hämärän tuloa ei tarvitse odotella kauaa. Aurinko laskee viimeistään jo kuuden maissa, joten illalla on hyvin aikaa pyöriä Times Squarella, kävellä pitkin High Linea tai nousta vaikka Empire State Buildingiin ihastelemaan miljoonakaupungin valoja.

MITÄ TAHANSA

Jos vuodenvaihdetta ei lasketa, on turistien määrä talvella melko vähäinen. Nyt on siis paras aika kiertää kaikki ne nähtävyydet, jotka normaalisti on turistien valloittamia. Rockefeller Centerissä sain tuntikausien jonottamisen sijaan kävellä suoraan hissiin, Brooklyn Bridgenkin sai ylittää liiskautumatta valtavaan ihmismassaan.

New York New York!Tutustu Tarkemmin
GO-uutiskirje lähettää sinulle viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuuristaTilaa