EF GO -blogi | EF Blogi
EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
MenuOpi kieli ulkomailla

Top 5 kaupungit englannin opiskeluun

Top 5 kaupungit englannin opiskeluun

Unohda Lontoo, New York ja Sydney – tai ainakin punnitse vaihtoehtojasi.

Jos haluat opiskella englantia englanninkielisessä maassa sekä tehdä maailman toisella puolella olevasta kaupungista toisen kotisi, niin tarjolla on myös siistimpiä, mukavampia ja halvempia vaihtoehtoja.

  1. BRISTOL, ISO-BRITANNIA

Ei niin kaukana kalliista veljestään (Lontoo, tarkoitamme sinua) on Bristol, hieman tuntemattomampi kohde. Bristolia pidetään nykyään yhtenä kulttuurisesti tärkeimpänä kaupunkina eteläisessä Englannissa. Bristol sattuu olemaan myös yksi niistä hauskimmistakin kaupungeista. Teattereita on perustettu pubien ylle ja entisiin panimoihin (esimerkkinä The Brewery Theatre). Musiikin ystävätkään tuskin voivat toivoa parempaa kesänviettopaikkaa, kun kaupunki isännöi tusinaa festivaalia. Valtavirran ulkopuolinen musiikki ja taide ovat aina olleet osa Bristolin kulttuurillista tarjontaa (se on erityisen tunnettu Drum and Bass ja Trip hop –musiikkityyleistä) ja antaa matkailijoille hyvän lähtöpisteen koko muun maan tutkiskeluun: Bathista ja Cardiffista aina Lontooseen ja Gloucesteriin. Mainitsimmeko Bristolin myös olevan Lontoota halvempi ja kodikkaampi?

  1. BRISBANE, AUSTRALIA

Brisbane saa pisteitä rennosta asenteestaan ja pienemmästä koostaan, tehden tulokkaiden sopeutumisesta helpompaa kuin vaikkapa suuri Sydney. Brisbanejoki kiemurtelee kaupungin keskustan läpi, kulttuurikeskusten, baarien ja ravintoloiden ohi, tehden rannoistaan suosittuja illanviettopaikkoja. Brisbane on suosittu surffaajien ja patikoijien keskuudessa ja se toimii porttina maailmanluokan rannoille (Gold Coast ja Sunshine Coast), rentoutumiseen ja haastaviin patikointikohteisiin (alkaen Lamingtonin luonnonpuistosta ja Glass House Mountains –vuorista). Haluatko yhdistää Australian kokemukseesi myös ripauksen Uusi-Seelantia? Onneksesi välissä on vain lyhyt lentomatka!

  1. AUCKLAND, UUSI-SEELANTI

Uusi-Seelannista puheenollen… Aucklandissa opiskelevat ja töitä tekevät ovat lukemattomien mahdollisuuksien äärellä tässä rantakaupungissa. Auckland on vain kivenheiton päässä  saarista, merenlahdista, rannoista, poukamista ja kävelyreiteistä. Voit vierailla sen kahdella rannikolla (kaupunki sijaitsee Tyynenmeren ja Tasmaninmeren välissä), vaellella läpi Rangitoton saaren, nautiskella koko päivän Waiheken saaren viinitiloilla, vaeltaa alueen 53 vulkaanisella huipulla tai tehdä päiväretken Taru sormusten herrasta –trilogiasta tuttuun Hobittilaan. Auckland on myös kasvava keskiö ruoalle ja kahville. Mitä uudenseelannin englannin opiskeluun tulee, et voi pettyä: uusiseelantilaisilla on loistava valikoima slangitermejä, joilla saa lisäväriä sanavarastoonsa tuota pikaa!

  1. SAN FRANCISCO, YHDYSVALLAT

Länsirannikkolaiset ovat eri laji kuin itärannikon vastineensa. Heidän perinteisesi letkeämpi asenne on houkutteleva opiskelijoille ja matkaajille, joten suosittelisin suuntaamaan kumpuilevaan San Franciscoon New Yorkin sijaan. Kaupunki tarjoaa kauniita maisemia, loistavaa yöelämää, herkullista ruokaa, paljon historiaa ja vänkää olemusta – kaikki kiedottuna yhteen upeaan merenrantapakettiin. San Francisco tarjoaa myös yhden terveellisimmistä elämäntavoista koko Amerikassa: aina runsaista, orgaanisista maalaismarkkinoista ravintoloihin, jotka melkein ratkeavat saumoista vegetaari- ja vegaanivaihtoehtojen paljoudesta. Kaupungissa on myös lukemattomia puistoja, pyöräreittejä ja joogastudioita melkein joka kulman takana. San Francisco on kotikaupunki kuvaukselliselle Golden Gaten sillalle, maailmankuuluille kaapeliraitiovaunuille sekä öykkäävälle merileijonalaumalle, jonka löytää Pier 39:n, suositun turistikohteen, luota. Joko New York on unohtunut?

  1. VANCOUVER, KANADA

Jos opiskelu turvallisessa, tapahtumarikkaassa ja lauhkean sään kaupungissa kuulostaa hyvältä, Vancouver voi olla sinua varten. Kaupungissa riittää tekemistä ulkona (sekä talvella että kesällä), sykähdyttäviä maisemia, mainiota kahvia sekä Pohjois-Amerikan parhaimpia aasialaisia ruokia. Tämä kanadalainen kaupunki on suojellut luonnollista ympäristöään, strategisesti rajoittanut kaupungin kasvua ja pitänyt huolta viheralueista, kuten 1001 eekkerin kokoisesta Stanley Parkista, joka tunnetaan hyvin perinteisen taiteen, toteemipaalujen, takia. Meren ja vuorten läheisyys tarkoittaa sitä, että kanadalaisilla on ulkoilma verissään ja Vancouverissa siitä otetaan kaikki hyöty irti. Mahdollisuus vesihiihtoon aamupäivällä ja lumilautailuun iltapäivällä on jotain, mitä ihmiset oikeasti hyödyntävät. Vuoden ympäri näet sekä paikallisten että turistien nauttivan lenkkeilystä, suppailusta, uimisesta, hiihtämisestä ja ylipäänsä ulkona ja elossa olemisesta. Miksi et siis liittyisi mukaan?

Kurkkaa kaikki upeat kohteemme!Tutustu Tarkemmin
GO-uutiskirje lähettää sinulle viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuuristaTilaa