EF GO -blogi | EF Blogi
EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
MenuOpi kieli ulkomailla

Kiinan opiskelu kannattaa – miksi?

Kiinan opiskelu kannattaa – miksi?

Kun ajattelen kiinan kieltä, tunnen itseni välittömästi hyvin hämmentyneeksi. En pysty toistamaan erilaisia mā-, má-, mǎ- ja -äänteitä, ja eri kirjoitusmerkkien muistaminen vaikuttaa niin hankalalta, ettei kiinan opiskelu houkuta.

Entä jos kuitenkin kertoisin sinulle, että kiina on todellisuudessa paljon yksinkertaisempaa kuin se äkkiseltään vaikuttaa? Lisäksi kieltä puhutaan laajasti ja se kasvaa nopeasti, minkä vuoksi sen osaaminen voi avata ovia työmaailmassa ja ylipäätään tulevaisuudessa. Kiinnostavaa, eikö?

Tässä viisi tärkeintä syytä, miksi kiinan opiskelu on hyvä idea:

1. 1,2 miljardia natiivipuhujaa

Maailmassa on World o’ Metersin mukaan tällä hetkellä 7,6 miljardia ihmistä. Heistä 1,2 miljardia puhuu äidinkielenään kiinaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joka kuudes maailman ihminen on kiinankielinen. Kun pystyt kommunikoimaan ihmisten kanssa heidän omalla äidinkielellään, tästä on valtavasti hyötyä sekä uralla että henkilökohtaisessa elämässä. Lisäksi ulottuvillasi on aivan uudenlainen maailma täynnä näkökulmia ja ideoita.

2. Se ei ole niin vaikeaa kuin kuvittelet

Sujuvan kiinan taidon saavuttaminen voi viedä jonkin aikaa, mutta keskustelujen käyminen tyydyttävällä tasolla ei ole niin vaikeaa kuin saatat luulla. Kuten aiemmin mainitsin, kiina perustuu vahvasti erilaisiin äänteisiin, mutta toisaalta sanojen ja lauseiden merkitys on usein yhteydessä kontekstiin. Jos et vahingossa lausuisi oikeaa äännettä, kuulijat siis todennäköisesti ymmärtävät, mitä yrität sanoa, koska merkityksen voi päätellä muista sanoista ja vallitsevasta tilanteesta.

Sinun ei myöskään välttämättä tarvitse opetella kirjoitusmerkkien käyttöä – kiitos teknologian. Voit nimittäin kirjoittaa sähköposteja ja tekstiviestejä pinyin-järjestelmällä, joka muuttaa länsimaiset kirjaimet kiinan kirjoitusmerkeiksi. Pinyin on yhä suositumpi myös paikallisten keskuudessa, sillä kiinalaisten merkkien kirjoittaminen vie enemmän aikaa.

Kaikkien kirjoitusmerkkien muistaminen saattaa olla hankalaa, mutta sinun tarvitsee tuntea vain 2 000 – 3 000 merkkiä, jotta pystyt lukemaan sanomalehteä. Hetkinen, 2 000 – 3 000? Tiedän – tuhansien merkkien opettelu kuulostaa todella pelottavalta urakalta. Tähän toimii kuitenkin sama tekniikka kuin minkä tahansa muun kielen opetteluun: jos aloitat opettelemalla kymmenen merkkiä päivässä, olet käynyt jokaisen läpi ennen kuin arvaatkaan.

3. Vauhtia uralle talouden ja turismin aloilla

Kiinassa on käynnissä valtava matkailubuumi, joka jatkaa kasvamistaan. Matkanjärjestäjät Vancouverista Egyptiin palkkaavat ja kouluttavat jatkuvasti henkilökuntaa palvelemaan kiinalaisia turisteja.

Mitä tulee liike-elämään, Kiinan kasvava keskiluokka on uusi kuluttajaryhmä, joka kiinnostaa markkinoita. Sinä voit olla osa tätä muutosta, jos kielitaitosi on kohdallaan.

4. Koet ikivanhan kulttuurin

Kiinalaisen kulttuurin juuret ulottuvat yli 5 000 vuoden taakse, ja kiina on yksi vanhimmista nykypäivänä käytettävistä kielistä. Vuosituhansien kuluessa Kiina on vaikuttanut suuresti tieteeseen ja taiteeseen ympäri maailman, ja vielä tänäkin päivänä sen kirjallisuus, filosofia, teknologia ja politiikka suuntaavat trendejä maailmalla. Jotta ymmärtää ja kokea tämän täysipainoisesti, sinun täytyy osata kiinaa.

5. Laajennat tulevaisuudennäkymiäsi

Tämä on viimeinen perusteluni: Kiina on tällä hetkellä suurin yksittäinen toimija maailmantaloudessa. Vaikka Kiinan autoritaarinen hallinto on monien mielestä tuomittu epäonnistumaan, se on osoittanut monet epäilykset vääriksi. Centre for Economics and Business Researchin mukaan Kiinan bruttokansantuotteen ennustetaan ohittavan Yhdysvaltain luvut vuoteen 2029 mennessä – eikä tähän ole enää kovinkaan monta vuotta. Lisäksi kiinalaiset nuoret pitävät tulevaisuudennäkymiään positiivisina. Tämä selittyy osittain kasvavalla taloudella, mutta myös sillä, että nuoret uskovat teknologian tuovan mukanaan positiivisia muutoksia. Tämä on varsin olennaista maassa, joka vaikuttaa keskeisesti teknologian tulevaan kehitykseen.

Tulevaisuus saattaa siis olla Kiinan, joten mikset sinäkin aloittaisi kielen opiskelua jo nyt?

Opiskele kiinaa Kiinassa!Tutustu tarkemmin
GO-uutiskirje lähettää sinulle viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuuristaTilaa