EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

5 helppoa keinoa oppia saksaa kotona

5

Saksan opiskelu kotona saattaa kuulostaa mahdottomalta, mutta se ei ole tosiasiassa niin hankalaa kuin voisi kuvitella. Suurin osa kielen oppimisesta tapahtuu joka tapauksessa istuma-asennossa. Mikset siis voisi oppia kotisohvalla tai oman keittiönpöydän ääressä? Vastaus on, että tietysti voit – varsinkin, kun apunasi on paljon ilmaisia verkkoresursseja. Kokosimme neuvoja, joilla pääset alkuun.

1. Käy läpi muutama saksan oppitunti

Kun olet vasta saksan opintojen alkutaipaleella, oppimisen tukena on hyvä käyttää siihen tarkoitettuja materiaaleja, joita löytyy paljon myös ilmaisina. Piditpä sitten sanojenopettelusovelluksista tai kertovammasta lähestymistavasta, kuten The German Projectista, voit aloittaa saksan opinnot ilman minkäänlaisia kuluja. Pidä huolta, että vietät ainakin hieman aikaa valitsemasi opiskelumenetelmän parissa joka päivä, sillä näin saat asiat painumaan muistiisi parhaalla mahdollisella tavalla.

2. Kuuntele radiota ja podcasteja saksaksi

Kun kieliopin ja sanaston perusteet ovat hallussa, on aika uppoutua kieleen toden teolla. Saksankielisiä podcasteja on tarjolla vaikka millä mitalla, ja joukossa on myös sellaisia, jotka on suunnattu nimenomaan kieltä opiskeleville.

Voit lähestyä saksan kuunteluharjoituksia kahdella tavalla. Helpoin vaihtoehto on kääntää päälle mikä tahansa saksankielinen radiokanava ja tehdä siitä oman elämänsä soundtrack. Sinun ei tarvitse ymmärtää, mitä lähetyksessä sanotaan, sillä pyrkimyksenä on pelkästään omaksua kielen rytmiä. Toinen vaihtoehto on kuunnella jotakin sellaista, minkä ymmärrät 90-prosenttisesti, ja pyrkiä omaksumaan myös loput 10 prosenttia.

3. Katso saksankielisiä tv-sarjoja

Radiokanavien ja podcastien ohella myös televisio on mainio keino uppoutua saksan kieleen. Voit valita akateemisemman lähestymistavan ja katsoa sarjoja kynän ja paperin kanssa niin, että kirjaat ylös uusia sanoja ja ilmauksia (saksankieliset tekstitykset ovat tässä hyvä kaveri), tai vain rentoutua saksankielisen television ääressä murehtimatta siitä, ettet välttämättä ymmärrä kaikkea.

Täältä löytyy muutama hyvä saksankielinen Netflix-sarja, joilla pääset alkuun.

4. Tapaa saksan puhujia verkossa

Verkossa toteutettava kielivaihto on kovassa kasvussa. Lataa esimerkiksi Speaky, Busuu tai muu vastaava sovellus tai etsi keskustelupalsta, jossa voit jutella saksalaisten kanssa tekstimuodossa. Jos sinulla on hieman ylimääräistä rahaa käytössä, voit jopa palkata itsellesi saksan verkkotuutorin. Skypen kautta työskenteleviä tuutoreita on helppo löytää, ja heidän tuntitaksansa voi olla varsin kohtuullinen.

5. Tee virtuaalimatka Saksaan

Konkreettinen matkalle lähteminen ei ehkä ole tällä erää vaihtoehto, mutta mikään ei estä sinua tekemästä virtuaalireissua Berliiniin. Monet kaupungin museokokoelmista löytyvät Google Arts and Culture -alustalta, ja voit myös striimata konsertteja Berliinin filharmonikkojen digitaalisessa konserttihallissa. Virtuaalimatka voi olla palkinto ahkerasta opiskelusta, mutta voit myös käyttää sivustojen saksankielisiä versioita hyödyksi kielen harjoittelussa. Virtuaalimatkailuun on monia vaihtoehtoja, eli ei muuta kuin makkara paistumaan, olut kouraan ja nettiin surffailemaan!

Jos haaveilet saksan taidosta, ei ole mitään syytä, mikset voisi käyttää vapaa-aikaasi kielen harjoitteluun kotona. Ich drück’ dir die Daumen!

Seuraa edistymistäsi testaamalla saksan taitosi!Kielitesti