EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

12 joululaulua eri puolilta maailmaa

12 joululaulua eri puolilta maailmaa

Joulu on taas, riemuitkaa nyt! Tämä ei ole ainoastaan aikaa, jolloin saamme oleskella rakkaidemme seurassa ja mutustaa kilokaupalla piparkakkuja – lisäksi saamme lauleskella sydämemme kyllyydestä. Mitä jos virittäytyisit juhlatunnelmaan tänä vuonna hieman kansainvälisemmissä merkeissä ja opettelisit joukon ulkomaisia joululauluja?

1. Ranska: Petit Papa Noël

Kun kappaleesta on olemassa sekä Smurffien että Celine Dionin ja Pikkuoravien versio, voi olla varma, että kyse on todellisesta klassikosta.

Jokainen ranskalainen osaa Petit Papa Noëlin. Se kertoo joulupukin saapumisesta, ja sanoitus on laadittu lapsen näkökulmasta: hän toivoo, ettei pukki unohda tuoda mukanaan leluja (tunne, johon voimme varmasti kaikki samaistua).

2. Iso-Britannia: Deck the Halls

Hyvän laulun tunnusmerkkejä ovat ainakin tarttuva melodia ja kertosäe, jota on helppo laulaa mukana. Deck The Halls sisältää näistä molemmat. Etenkin mukana laulamisesta on tehty todella helppoa: jos osaat lallatella fa la la la la la la la la, hallitset jo puolet sanoista.

Deck the Hallsin melodia on peräisin walesiläisestä 1500-luvulla sävelletystä uudenvuoden laulusta, ja sanoitus on lisätty 1800-luvulla. Kappaleen pitkä ikä todistaa, että se on aito klassikko: se vielä tänäkin päivänä yksi englanninkielisen maailman suosituimmista joululauluista.

3. Italia: Tu scendi dalle stelle

Tämä on todennäköisesti listamme vanhin laulu: Tu scendi dalle stelle (“sinä laskeudut tähdistä”) on kirjoitettu 1700-luvun alulla. Se kertoo Jeesus-lapsesta, joka saapuu tähtikirkkaasta Taivaasta kylmän talviseen maailmaan.

Jouluisessa Italiassa tältä laululta ei voi välttyä. Kappale kuullaan usein lapsikuoron esittämänä, sillä kuten tiedämme, se tekee kaikesta hieman tunnelmallisempaa.

4. Saksa: O du fröhliche

O du fröhliche kääntyy suunnilleen sanoiksi “oi, sinä riemuisa”. Se on perinteikäs saksalainen joululaulu, joka kirjoitettiin 1800-luvun alulla.

Kappale kertoo joulun ajasta ja Jeesuksen syntymästä, ja sen taustalla on tunteikas tarina. Sanoituksen kynäillyt Johann Daniel Falk menetti neljä seitsemästä lapsestaan lavantaudille ja perusti tämän jälkeen orpokodin hylätyille lapsille. O du fröhliche omistettiin heille.

5. Uusi-Seelanti: A Pukeko in a Ponga Tree

A Pukeko in a Ponga Tree on maoriversio kappaleesta The Twelve Days of Christmas. Se on maailman jouluisin tapa testata muistia: koetapa opetella ulkoa kaikki kaksitoista säkeistöä, joissa lisätään aina jotakin uutta edelliseen säkeistöön!

Laulun nimessä esiintyvä pukeko on lintu, joka hengailee mielellään ponga-puissa eli Uudelle-Seelannille ominaisissa saniaispuissa. Muita lahjoja, joita kappaleen uusiseelantilaisen joulun aikana annettiin, ovat esimerkiksi kumarat (bataatit) ja piupiut (perinteiset maorihameet).

6. Australia: Aussie Jingle Bells

Uusiseelantilaiset sovittivat siis klassikkolaulun omaan kulttuuriinsa, ja Australiassa toimittiin samalla tavalla: kappale, josta he laativat oman versionsa, oli vain Jingle Bells (tai meikäläisittäin Kulkuset).

Koska Australiassa on joulun aikaan kesä, Pukki ei saavu ”dashing through the snow in a one-horse open sleigh“, eli reellä lumen halki rientäen. Sen sijaan hän hän kiiruhtaa paikalle läpi pensaiden ruosteisella, Holden-merkkisellä lava-autolla: ”dashing through the bush in a rusty Holden ute”. Emme tahdo paljastaa liikaa, mutta kerrottakoon, että australialaisessa joulunvietossa ovat mukana myös varvastossut, grillailu ja kylmälaukut.

7. Yhdysvallat: White Christmas

Bing Crosbyn esittämä White Christmas on maailman myydyin single, joten se on ehdottomasti ansainnut paikkansa myös tällä listalla.

Kappale on listauksemme uusimpia, sillä Irving Berlin on kirjoittanut sen vuonna 1942. Moni supertähti on kuitenkin ehtinyt tehdä White Christmasista oman tulkintansa, ja sitä voi kuunnella muun muassa Elviksen, Iggy Popin ja Lady Gagan laulamana. Lisäksi kappale on käännetty lukemattomille kielille; meidän kotoinen versiomme on nimeltään Valkea joulu.

8. Latinalainen Amerikka: El Burrito de Belén (El Burrito Sabanero)

Jos olet viettänyt joulua espanjankielisessä maassa, saatat hyvinkin tuntea tämän latinalaisamerikkalaisen kappaleen. El Burrito de Belén kertoo pikkuisella aasilla taitetusta Betlehemin-matkasta, jonka tarkoituksena on mennä katsomaan Jeesus-lasta. (Toisin kuin espanjaa osaamaton saattaisi luulla, laulu ei siis kerro meksikolaisesta ruoasta – burrito tarkoittaa pientä aasia).

El Burrito de Belénin levytti alun perin venezuelalainen lapsikuoro, ja sen mukana on helppo laulaa ja tanssia. Vaikeaa sen sijaan on kappaleen unohtaminen, kun joulu on jo ohitse ja se soi edelleen päässä.

9. Nigeria: Betelehemu

Tämä nigerialainen, Jeesuksen synnyinkaupungista kertova joululaulu lauletaan yoruban kielellä, jota puhutaan Länsi-Afrikan alueella. Betelehemun alkuperästä ei ole täyttä selvyyttä, mutta se tuli maailman tietoisuuteen Atlantassa toimivan Marehouse Collegen laulukerhon ansiosta. Se esitti kappaleen ensimmäisen kerran 1960-luvulla, minkä jälkeen Betelehemu nousi kuorojen vakio-ohjelmistoon kaikkialla maailmassa.

10. Amerikka: Feliz Navidad

Joululaulu, jossa käytetään kahta kieltä ja vain kahtakymmentä sanaa, on englannin ja espanjan opiskelijoille varsinainen lottovoitto: jos et vielä oikein hallitse kumpaakaan kieltä, tämän tahdissa on hyvä harjoitella.

Feliz Navidad on puertoricolaisen laulaja-lauluntekijä José Felicianon käsialaa, ja se on klassikko Pohjois-Amerikassa sekä monissa espanjankielisissä maissa.

11. Ruotsi: Räven raskar över isen

Räven raskar över isen on vanha ruotsalainen kansanlaulu, josta on tehty myös suomenkielinen versio Kettu juoksi yli järven. Kappale sopii täydellisesti jouluiseen tanssahteluun, ja länsinaapureilla onkin tapana lallatella juuri tätä joulukuustensa ympärillä.

Perinteisestä laulusta on laadittu myös monta nykyaikaistettua versiota. Eräs niistä on Ruotsin ympäristönsuojeluviraston laulu, jonka sanoitusta on muutettu ilmastonmuutoksen hengessä: siinä kettu ui järven ylitse, koska jäätä ei enää ole.

12. Lähes kaikki kielet: Silent Night

Silent Night on kuin joululaulujen “Paljon onnea vaan”: se on maailman suosituin laulu, joka on käännetty yli sadalle kielelle.

Kappale on alkuperäiseltä nimeltään Stille Nacht, heilige Nacht, ja Franz Xaver Gruber sävelsi sen Itävallassa vuonna 1818. Kaksi vuotta myöhemmin sävelmään lisättiin sanat, ja se lähti matkaamaan ympäri maailmaa. Silent Night – suomalaisittain Jouluyö, juhlayö – on valittu jopa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Joululahjaksi sujuvampi kielitaito?Tutustu tarkemmin

Jaa tämä artikkeli

Viimeisin artikkeli aiheesta: Kielet