EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

13 mainiota sanaa, joita ei voi kääntää

13 mainiota sanaa, joita ei voi kääntää

Yksi kielten hienouksista on se, että ne antavat meille sanaston itsemme ilmaisemiseen. Niiden ansiosta emme enää joudu viestimään pelkillä murahduksilla tai kasvojenilmettä muuttamalla. Kielilläkin on kuitenkin rajoitteensa – esimerkiksi englanti koostuu yli 750 000 sanasta, mutta toisinaan siitä ei silti löydy yksittäistä termiä, joka vangitsisi täydellisesti juuri tietynlaisen tunteen tai kokemuksen. Tässä tulee 13 esimerkkiä asiasta: listasimme sanoja, joita ei voi kääntää (ainakaan suoraan).

1. Waldeinsamkeit (saksa)

“Tunne, joka herää silloin, kun on itsekseen metsässä; kokemus yksin olemisesta ja yhteydestä luontoon.”

Elämä on toisinaan niin kuormittavaa, että stressi ja velvollisuudet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Tällöin tarvitsemme waldeinsamkeitia. Lähde siis patikoimaan tai vaikka kävelylle metsään, jotta ajatuksesi selkiytyvät. On aina hyvä ottaa aikaa itselleen – etenkin, jos sen tekee luonnon ympäröimänä.

2. Wabi-sabi (japani)

“Se, että löytää kauneutta epätäydellisyyksistä.”

Mikään ei ole täydellistä – ei yhtikäs mikään. (Tai no, Nutellaa sisältävä aamiainen pääsee toisinaan melko lähelle.) Mutta juuri siksi elämä on niin hienoa! Virheet ja puutteet tekevät meistä ainutkertaisia, erityisiä ja ihania. Ota siis oppia japanilaisista ja opettele rakastamaan omia pikku epäkohtiasi.

3. Saudade (portugali)

“Tunne siitä, että kaipaa jotakin rakastamaansa asiaa tai ihmistä, joka ei välttämättä koskaan palaa.”

Saatan olla toivoton romantikko, mutta mielestäni tämä on kerrassaan ihastuttava sana. Saudade huokuu nostalgiaa, surumielisyyttä, rakkautta, surua, onnea, tyhjyyttä ja toivoa. Sen sisältämä tunteiden kirjo kattaa siis käytännössä koko elämän.

4. Ya’aburnee (arabia)

“Julistus siitä, että joku toivoo kuolevansa ennen toista henkilöä, koska elämä ilman häntä olisi niin kestämätöntä.”

Voisimme heittäytyä tässä kohtaa dramaattisiksi ja puhua Shakespearen Romeosta ja Juliasta, mutta päätimme sen sijaan siteerata toista suuruutta – Nalle Puhia. Puh selitti ya’aburneen suurin piirtein näin: ”Jos sinä elät satavuotiaaksi, minä tahdon elää yhden päivän alle sata vuotta, ettei minun tarvitse koskaan elää ilman sinua.”

5. 缘分 tai yuánfèn (mandariinikiina)

“Kahden ihmisen välinen kohtalo.”

Yuánfèn edustaa näkemystä, jonka mukaan ihmissuhteen kohtalo on ennalta määrätty. Jos jatketaan Romeon ja Julian parissa, sana sopisi siis esimerkiksi tapauksiin, joissa pariskunnan kohtalo on päätyä yhteen mutta heidän ei ole tarkoitettu pysyvän yhdessä. (Olen kuullut, että jotkut vetoavat tähän ajatukseen myös erotilanteissa, jotka yritetään hoitaa astetta hienostuneemmin. Harmi heidän kannaltaan, että yuánfèn on sanoja, joita ei voi kääntää – muutoin eron syyn saisi tiivistettyä yhteen ainokaiseen sanaan.)

6. Forelsket (norja)

“Euforian tunne, jota koetaan silloin, kun ollaan rakastumassa.”

Tämä on todennäköisesti yksi maailman parhaista tunteista: vatsassa lepattaa perhosia, hymyilyttää ja elämä tuntuu siltä, kuin kävelisi pilvenhattaroilla. (Joku voisi verrata forelsketia myös tunteeseen, jonka saa ilmaisesta jälkiruoasta, taskusta yllättäen löytyvästä kahdenkympin setelistä tai siitä, että kotiin toimitettiin jättisuuri pizza, vaikka maksoit ainoastaan normaalikokoisesta.)

7. Kilig (tagalog)

“Etenkin romanttisissa tilanteissa heräävä tunne perhosista vatsassa.”

Olen melko vakuuttunut, että kilig on tagalogin versio forelsketista. Se kuvaa vatsanpohjassa kutkuttelevaa tunnetta, jonka aiheuttaa ainoastaan suuri ilon aalto – sellainen, joka seuraa esimerkiksi ensimmäisestä suudelmasta.

8. Commuovere (italia)

“Sydäntälämmittävä tarina, joka nostattaa kyyneleet silmiin.”

Omalla kohdallani tällaisia ovat lähes kaikki elokuvat, jossa esiintyy koira. Jos tahdot kokea commuoveren omakohtaisesti, katso Hachiko. Se on tositarinaan perustuva leffa koirasta, joka odotti omistajaansa juna-asemalla joka ikinen päivä – ja jatkoi tätä vielä vuosia sen jälkeen, kun omistaja oli jo kuollut. (Itkeminen sallittu.)

9. Depaysement (ranska)

“Tunne, joka herää siitä, ettei ole omassa kotimaassaan; ulkopuolisuuden kokemus.”

Depaysement on ikään kuin voimakkaampi versio koti-ikävästä: sitä voisi kuvata tunteeksi siitä, ettei oikeastaan kuulu paikkaan, missä on. Vertauskuvaksi sopii puutarhassa kasvanut kukka, joka revitään juuriltaan ja lykätään pieneen ruukkuun ikkunan liepeille.

10. Duende (espanja)

“Taideteoksen salaperäinen kyky koskettaa ihmistä syvällisesti.”

Sana duende yhdistetään usein flamencoon, mutta se kuvaa yleisesti kaikenlaisia taiteellisia ilmaisuja ja erästä niiden hienoimmista puolista: kykyä tunteiden herättämiseen. Espanjalaisessa ja latinalaisamerikkalaisessa mytologiassa Duende on myös eräänlainen peikkoa ja menninkäistä muistuttava olento, joka huolehtii, että pikkulapset käyttäytyvät siivosti.

11. Hiraeth (kymri)

“Tietynlainen kaipuu kotimaata tai romantisoitua menneisyyttä kohtaan.”

Hiraeth muistuttaa paljon koti-ikävää tai menneen elämänvaiheen herättämää kaipuuta. Sitä voivat aiheuttaa esimerkiksi kouluajat, jolloin kaikki kaverit asuivat naapurissa ja koit heidän kanssaan niin monia hienoja hetkiä, että tahtoisit päästä elämään kyseistä ikävaihetta uudelleen.

12. Mamihlapinatapei (yagan)

“Sanaton, merkityksellinen katse kahden sellaisen henkilön välillä, joista kumpikin tahtoisi tehdä aloitteen johonkin mutta on vastahakoinen toimimaan niin.”

Jos sinulla on kokemusta ihastumisesta, olet todennäköisesti kokenut myös mamihlapinatapein. Ja se aiheutti todennäköisesti aivan yhtä paljon hämmennystä kuin yritykset mainitun yaganinkielisen sanan lausumiseen. (Yagan on yksi Tulimaan alueen alkuperäiskielistä.) Mamihlapinatapeita pidetään yhtenä maailman hankalimmin käännettävistä sanoista, sillä on myös maine sanana, johon tiivistyy harvinaisen paljon merkityksiä.

13. Toska (venäjä)

“Suuri henkisen ahdistuksen tunne, jolle ei useinkaan ole tiettyä syytä; kaipuu ilman kohdetta.”

Tämä tarkoittaa tunnetta siitä, että jotakin puuttuu ja tiedät sen, mutta et tiedä, mikä tuo puuttuva asia tarkalleen ottaen on, ja tämä aiheuttaa turhautumista.

Laajenna sanavarastoasi EF Kielimatkalla!Tutustu tarkemmin

Jaa tämä artikkeli

Viimeisin artikkeli aiheesta: Kielet