EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

Miksi useiden vieraiden kielten opiskelu kannattaa?

Miksi useiden vieraiden kielten opiskelu kannattaa?

Maailmassa on lähes lukematon määrä englannin kielen puhujia. Englanti on äidinkieli monissa maailman suurissa maissa, mutta lisäksi yli miljardi ihmistä ympäri maailman ovat liittyneet englannin kielen puhujien suureen joukkoon ja puhuvat sitä vieraana kielenä. Maailman lingua francan puhumisessa on vain yksi miinuspuoli: pian emme osaa muuta kuin tätä lingua francaa.

Olen kasvanut Yhdysvalloissa pelkästään englantia puhuvien vanhempien lapsena. Aiemmin vieraiden kielten opiskelu ei ollut tärkein kiinnostuksenkohteeni – kunnes aloin harrastaa surffausta. Olin 15, kun parhaan ystäväni isoveli vei meidät surffireissulle Oregonin rannikolla. Siellä pohjoisen Tyynenmeren viileissä vesissä ratsastin aalloilla ensimmäistä kertaa.

Pian aloin haaveilla nappaavani surffilaudan kainaloon ja lähteväni tutustumaan Väli- ja Etelä-Amerikan syrjäisiin paratiisirantoihin. Löytääkseni syrjäiset rannat turistien ja muiden surffareiden kansoittamien alueiden keskeltä, minun täytyi tutustua paikallisiin lajin harrastajiin – ja oppia espanjaa sitä varten. Kuuden vuoden ajan opiskelin espanjaa ensin lukiossa ja yliopistossa sekä myöhemmin Ecuadorissa ja Costa Ricalla, jossa otin kielitaitoni käyttöön ryhtymällä surffauksen opettajaksi. Vieraan kielen oppiminen antoi minulle mahdollisuuden seurata unelmiani ja työskennellä ulkomailla, mutta lisäksi sain paljon uusia näkökulmia elämään. Sanoisin jopa, että uuden kielen oppiminen muutti elämäni.

Olipa unelmasi mikä tahansa (ehkä haluat oppia valmistamaan sushia Tokiossa?), paikallisen kielen oppiminen on usein ainoa tie sen saavuttamiseen. Englanti on hyödyllinen ja laajasti käytössä oleva kieli, mutta sen avulla pärjää kaikkialla maailmassa. Englannin lisäksi muiden kielten taitaminen tarjoaa monia hyötyjä tulevaisuuden työuran kehittämisestä aivotoiminnan parantamiseen.

Anna urallesi vauhtia

Kun aloin opiskella espanjaa, en vielä tajunnut, kuinka hauskaa olisi asua ja tehdä töitä ulkomailla. Huomasin kuitenkin pian muutettuani Ecuadoriin ja Costa Ricaan, kuinka arkipäiväiset asiat olivat yhtäkkiä jännittäviä. Asunnon etsiminen ja parturikäynti olivatkin yllättäen kiinnostavia hetkiä elämässä. Opin tästä kaikesta myös paljon: minusta tuli joustavampi ja huomaavaisempi, kun elin elämääni uudella kielellä vieraassa kulttuurissa.

Tällaisista taidoista on paljon hyötyä nykypäivän työelämässä, erityisesti yrityksissä ja organisaatioissa, joilla on paljon kansainvälistä henkilökuntaa ja jotka toimivat kansainvälisellä tasolla. Brittiläisen kulttuurisuhdeorganisaatio British Councilin asiantuntija Vicky Goughin mukaan ”kyky sopeutua uusiin ympäristöihin, ymmärrys vieraista kulttuureista ja omasta taustasta” lupaavat hyvää menestystä työuralla. Ne saattavat myös tarjota mahdollisuuden parempaan palkkaan. Kielitaidon merkitys palkkaan riippuu toimialasta, maasta ja työntekijän asemasta, mutta useat Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa tehdyt tutkimukset ja EF:n tuottama EF EPI (English Proficiency Index) ovat osoittaneet useamman vieraan kielen osaamisen tuovan taloudellista hyötyä.

Englanninkieliset maat hyötyvät suuresti monikielisestä työvoimasta. Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa yritykset tarvitsevat eri kieliä puhuvia työntekijöitä, jotka auttavat hoitamaan liiketoimintaa kansainvälisesti. Esimerkiksi Iso-Britanniassa menetetään arviolta 48 miljardia puntaa, eli 3,5 prosenttia bruttokansantuotteesta, koska suuri osa ihmisistä ei puhu englannin lisäksi muita kieliä.

Syvenny kieliin

Miksi kielitaidolla on kuitenkaan väliä, jos tulevaisuudessa kaikki puhuvat englantia? Sillä on. Kuten englannin kielen osaamista eri maissa vertaileva EF EPI osoittaa, tutkimuksen 72 maasta vain 42 maassa yli puolet väestöstä puhuu englantia. Suomi sijoittui vertailussa erinomaisesti viidenneksi eli muihin ei-englanninkielisiin maihin verrattuna suomalaisilla on erinomainen englannin kielen taito. Vaikka lukuisat ihmiset ympäri maailman puhuvat englantia, ei usein kuitenkaan ole tehokasta hoitaa asioita englanniksi, jos voidaan käyttää myös paikallista kieltä. Viestittäessä pelkästään englanniksi riski ymmärtää väärin tai jättää osa informaatiosta pois on suurempi.

On sanomattakin selvää, että politiikassa ja liiketoiminnassa halutaan viestiä mahdollisimman selkeästi. Lisäksi kielitaidosta on selkeitä hyötyjä henkilökohtaisessa elämässä: En olisi koskaan tavannut uusia ystäviä ja tuttavia Costa Ricassa käyttäen pelkkää englantia. Jos etsin oikeaa bussireittiä tai halusin keskustella paikallisen surffaajan kanssa aallokon suunnasta, espanjan kielen käyttäminen antoi mahdollisuuden tähän. Matkailukokemukseni oli hyvin erilainen ja pääsin syventymään paikalliseen kulttuuriin, kun en ollut vain yksi ulkomaalaisista, vaan samaa kieltä puhuva tyyppi.

Treenaa aivojasi

Jos et ole vieläkään vakuuttunut, että vieraiden kielen opiskelu on vaivan arvoista, mieti tätä: Vaikka tutkimukset ovat edelleen epävarmoja, ovatko monikieliset aivot älykkäämmät, useita kieliä osaavan ajattelun on pystytty osoittamaan toimivan eri tavalla. Mahdollisesti vielä kiinnostavampaa on, että monikieliset aivot pysyvät terveinä pidempään. Kielen vaihtaminen saumattomasti kehittää tutkijoiden mukaan ”kognitiivisia varoja”, jotka voivat selittää miksi useita kieliä puhuvat sairastuvat dementiaan tai Alzheimerin tautiin yksikielisiä myöhemmin.

Uuden kielen taitaminen on yhteydessä myös uudenlaiseen maailmankatsomukseen. Esimerkiksi romaanisissa kielissä on subjunktiivimuodoksi kutsuttu kielioppirakenne, jota käytetään mahdollisten suunnitelmien ja epävarmuuden kuvailuun. Kun suunnitelmia tehdään jollain romaanisella kielellä, kuten espanjaksi, ne ovat usein epävarmempia todella tapahtumaan, kuin selkeitä tavoitteita ilmaisevalla kielellä, kuten saksaksi. Tämän kokeminen Ecuadorissa oli aluksi turhauttavaa, mutta kun myöhemmin puhuin espanjaa sujuvammin, ymmärsin paremmin myös paikallisten ajattelutapaa suunnitelmia tehdessä. Aivoni mukautuivat uuteen kieleen, mutta niin mukautui myös elämäntyylini.

Astu mukavuusalueen ulkopuolelle

Kaikki tämä on osoittanut minulle, ja toivottavasti myös teille, että useiden kielten osaaminen on äärimmäisen arvokasta. Se vie meidät mukavuusalueen ulkopuolelle, haastaa etsimään uusia näkökulmia ja auttaa meidät olemaan yhteydessä muuhun maailmaan merkityksellisellä tavalla.

Avaa ovet maailmalla opiskelemalla kieliä!Tutustu tarkemmin

Jaa tämä artikkeli

Viimeisin artikkeli aiheesta: Kielet