EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

5 ympäristöystävällistä kaupunkia maailmalta

5 ympäristöystävällistä kaupunkia maailmalta

Huhtikuun 22. päivänä vietetään vuosittain Earth Dayta, joka tunnetaan meillä Maan päivänä. Merkkipäivän tarkoituksena on kunnioittaa suurenmoista planeettaamme, mutta lisäksi se muistuttaa myös Maata uhkaavista ongelmista.

Todellisuudessa meidän tulisi arvostaa verratonta kotiplaneettamme ilman, että siihen tarvitaan oma, erityinen päivänsä. Meidän pitäisi kunnioittaa luontoa, jonka keskellä elämme, joka ainoa päivä – alkaen jättiläismäisistä punapuista, jotka hengittävät happea maailmaamme tuhatvuotisella viisaudellaan, ja päättyen ravinteikkaaseen maaperään, joka luo elämän edellytykset miljardeille mikroskooppisen pienille elämänmuodoille.

Siirrytäänpä takaisin hieman suurempaan mittakaavaan: Maan päivän kunniaksi päätimme nimittäin tehdä katsauksen viiteen kaupunkiin, jotka suhtautuvat vastuullisesti ympäristöön ja keventävät luonnolle aiheutuvaa kuormitusta esimerkiksi jätteitä ja saasteita vähentämällä.

1. San Francisco

San Francisco on todellinen edistyksellisen ajattelun ja teknologisten innovaatioiden valtakunta; ei ole sattumaa, että moni maailman innovatiivisimpiin kuuluva yritys – kuten Google ja Facebook – on majoittunut juuri sinne. Kaupunki on USA:n vastuullisin esimerkiksi jätteiden käsittelyssä, sillä se kierrättää 80 prosenttia jätteistään sen sijaan, että kippaisi ne kaatopaikoille. Tämä politiikka käynnistyi jo vuonna 2012.

San Franciscon ympäristöystävällisyys ei lopu tähän, vaan alueella on myös sadoittain LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) -sertifikaatin saaneita rakennuksia. Tämä tarkoittaa, että energiankäyttö on hyvin vastuullista. Lisäksi kaupungin ruokakulttuuri on sopii mainiosti ympäristön ystäville, sillä tarjolla on valtavat määrät vegaanisia herkkuja, lähiruokaa ja vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita.

2. Singapore

Tämä itsenäinen kaupunkivaltio tuntuu olevan kuin toisesta maailmasta, kun sitä vertaa naapureihinsa Malesiaan ja Indonesiaan – pikkuinen saari on nimittäin tupaten täynnä huippumodernia arkkitehtuuria ja talousinnovaatioita. Singaporen kuuluisimmalla viheralueella, Gardens by the Bayssa, on kokonainen metsikkö massiivisia, superpuiksi kutsuttuja rakennelmia, jotka varastoivat aurinkoenergiaa ja tuottavat sen voimalla hienon valoshow’n joka ikinen ilta. Lisäksi ”puissa” versoo tuhansittain kasveja, jotka kurottelevat rakenteiden lomassa kohti taivasta.

Tämä viheralue on yksi ensimmäisiä esimerkkejä vihreästä rakentamisesta, joka on sittemmin levinnyt kaikkialle kaupunkiin. Singaporeen pystytetään jatkuvasti uusia aurinkopaneeleita, vedensäästöjärjestelmiä, jaettuja työtiloja ja kattopuutarhoja, jotka yhdistyvät saumattomasti urbaaniin kaupunkirakentamiseen.

3. Vancouver

On helppo ymmärtää, miksi Brittiläisen Kolumbian sydämessä komeileva Vancouver on ympäristöystävällinen paikka: kaupungin toisella puolella avautuu kimmeltävä Tyynimeri, ja toista puolta reunustavat Kalliovuorten lumipeitteiset huiput. Mahtavasta luonnosta osataan ottaa ilo irti, sillä Vancouverissa on vaikka millä mitalla tuoretta lähiruokaa kauppaavia markkinapaikkoja, ja näppärä TapMap-sovellus kertoo, mistä löytyy lähin julkinen vesipiste. Suuri osa kaupungista sopii hyvin jalankulkijoille, ja West 10th Avenuelta lähtevä pyörätieverkosto ulottuu jatkuvasti laajemmille alueille.

Vancouverissa suunnitellaan, että kaupungista tehdään maailman ympäristöystävällisin vuoteen 2020 mennessä. Tämä vaatii hiilidioksidipäästöjen vähentämistä kolmanneksella, ja suunnitelmaan kuuluu myös se, että alueelle istutetaan 150 000 puuta. Hienoa kunnianhimoa, Vancouver!

4. New York

Kun ajattelet ympäristöystävällistä kaupunkia, New York on todennäköisesti yksi viimeisistä paikoista, joita tulet ajatelleeksi. Mutta mietipä tarkemmin: esimerkiksi Manhattan on vain 22,7 nelikilometrin laajuinen, mutta saarelle on ahtautunut lähes kaksi miljoonaa asukasta. Tämän luokan asumistiheys tarkoittaa, että kestävät toimintatavat eivät ole vain vaihtoehto, vaan suoranainen välttämättömyys.

Isossa Omenassa on suhteellisesti vähiten auton omistajia koko Yhdysvalloissa, ja yli 1,5 miljoonaa kaupunkilaista käyttää metroa pääasiallisena kulkupelinään. Tämä on osasyy siihen, että asukaskohtainen päästölukema on New Yorkissa poikkeuksellisen matala. Yleistä energiatehokkuutta parantaa myös se, että asuminen tapahtuu suurelta osin korkeissa kerrostaloissa. Kukin asukas vie siis vähemmän tilaa, ja osa tiloista ja palveluista jaetaan muiden kanssa.

5. Soul

Soul on teknologisten innovaatioiden edelläkävijä ja yksi planeettamme ensimmäisistä “älykaupungeista”, missä teknologia on valjastettu osaksi kaupunkisuunnittelua ja arkielämän järjestelyitä.

Soulissa muun muassa kerätään ja jaetaan avoimesti kaupunkiin liittyvää dataa, jota kootaan kaupungin asukkailta sekä erilaisista laitteista ja koneista. Datan pohjalta tuotetaan tilastotietoja ja live-päivityksiä esimerkiksi julkisen liikenteen järjestelmästä. Tämä tarkoittaa, että ihmiset tietävät muun muassa sen, kuinka paljon junia käytetään ja milloin niissä on vähiten ruuhkaa. Junayhtiöiden on helpompi mitoittaa toimintaresurssinsa eri ajankohtiin sopiviksi, ja kansalaiset voivat tehdä vihreitä valintoja entistä mutkattomammin.

Tutustu kiinnostavaan kaupunkiin ja hanki sujuva kielitaito!Tutustu tarkemmin

Jaa tämä artikkeli

Viimeisin artikkeli aiheesta: Kulttuuri