EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

10 asiaa, joita syödä Kaliforniassa

10 asiaa, joita syödä Kaliforniassa

Vaikuttaa siltä, että Kaliforniassa melkein minkä tahansa ongelman voi ratkaista, kun ottaa avuksi avokadot, joogan ja koirat; eihän elämässä oikeastaan tarvitse muuta kuin ruokaa, terveyttä ja ihmisen parasta ystävää (tai hyvää seuraa yleensä). Tämä ei kuulosta lainkaan hassummalta tavalta suhtautua elämään, ja voimmekin varmasti kaikki myöntää, että olemme hieman kateellisia Kalifornian rennosta elämäntyylistä.

Tänään emme kuitenkaan puhu auringonpaisteesta tai ihmisen karvaisista kavereista, vaan huomiomme kohteena on kalifornialainen ruoka, joka ansaitsee ehdottomasti oman artikkelinsa. Luvassa on herkullisia ja nerokkaita ruokalajien sekoituksia, jotka koostuvat Meksikon, Amerikan ja Aasian parhaista mauista.

Vaikka menumme on numeroitu, se ei ole paremmuusjärjestyksessä. Sinun kannattaa siis ehdottomasti kokeilla jokaista listan annosta (ainakin kahdesti).

1. Ramen-burrito

Yksi Kalifornian mahtavista puolista on se, että eri kulttuurit kohtaavat ja sulautuvat toisiinsa joka päivä. Onneksi tämä näkyy myös paikallisessa ruokakulttuurissa, sillä tuloksena on erittäin maukkaita fuusioruokia.

Ensimmäinen esimerkki: ramen-burrito. Tortillaan käärityt ramen-nuudelit, kananmuna, naudanliha ja vihersipuli ovat suorastaan pyhä yhdistelmä. Nam!

2. Ramen-hampurilainen

Jatketaan vielä ramen-teeman parissa. Kuvittele, että ramen-nuudeleista työstetään sämpylä. Tuo mestariteos on samaa tasoa Michelangelon Daavid-patsaan kanssa… mutta vieläkin parempi! Kun väliin suojautetaan vielä maukas jauhelihapihvi ja japanilaistyylistä soijakastiketta, tuloksena on ensiluokkainen burgeri.

3. Sushirrito

Jos tunnet edes hieman San Franciscon mahtavan omalaatuista ja monivivahteista kulttuuria, sinua ei varmasti yllätä, että sushirrito keksittiin juuri täällä.

Sushirrito on nimensä mukaisesti yhdistelmä sushia ja burritoa. Kalifornialaiset rakastavat aasialaista ja meksikolaista ruokaa, eli voit varmasti kuvitella, millaisella riemulla he ottivat vastaan jättimäisen sushirullan, joka luotiin vastaiskuksi kalliille sushiravintoloille.

4. Kalatacot

Kaliforniassa asuu valtavasti meksikolaistaustaista väestöä, ja alue oli itse asiassa aiemmin osa Meksikoa. Maailman paras meksikolainen ruoka – itse Meksikoa lukuun ottamatta – löytyy siis ehdottomasti täältä.

Tacot ovat kalifornialaisen keittiön tavallisimpia ruokia, ja koska Tyynimeri on aivan vieressä, niiden täytteeksi laitetaan luonnollisesti kalaa. Kaliforniassa kulutetaan tilastollisesti todella paljon mereneläviä, ja kun olet maistanut kalatacoa, ymmärrät syyn tähän!

5. Mac and cheese -pizza

Tämä on juuri sitä, miltä kuulostaakin: verraton hiilarimättö. Hiilareita hiilareiden kera ei ole ikinä huono idea – varsinkaan, kun kyse on kahdesta ruokalajista, jotka ovat mahtavia jo itsessään.

Mikään luonnehdinta ei tee oikeutta mac and cheese -pizzalle, eli tätä kannattaa yksinkertaisesti maistaa. Valmistaudu todelliseen lohturuokahurmokseen.

6. Carne asada -ranskalaiset

Jos tykkäät hiilareista, sinun täytyy maistaa myös carne asada -ranskalaisia. Ne muistuttavat hieman nachoannosta, jossa nachot on korvattu ranskalaisilla. Päälle on ladottu salsaa, guacamolea, smetanaa ja juustoa.

Carne asada -ranskalaiset keksittiin San Diegossa, ja ne ovat täydellistä pikkupurtavaa surffauksen, nähtävyyskierroksen ja oikeastaan minkä tahansa ohjelmanumeron perään.

7. Tripla-A

Tripla-A ei ole ravintola, yhdistys tai bändi. Se viittaa avokadoon (avocado), manteliin (almond) ja artisokkaan (artichoke), jotka tunnetaan myös Kalifornian tunnushedelmänä, -pähkinänä, ja -vihanneksena vuodelta 2013.

Kalifornia on todellinen maatalouden voimanpesäke, joten sen parhaita ja maukkaimpia tuotteita on syytä kunnioittaa – mikä tapahtuu parhaiten syömällä niitä. Kaikeksi onneksi nämä kolme sisältyvät tai sopivat useimpiin tämän listan annoksiin, eli sinulta ei tarvitse edes nähdä erityistä vaivaa näiden herkkujen maistamiseksi.

8. In-N-Out Burger

Kalifornia lahjoitti maailmalle McDonald’sin, eli sitä voi hyvin kutsua hampurilaisten synnyinkodiksi. In-N-Out Burger lyö kuitenkin kaikki muut ketjut laudalta: sen valikoima koostuu pikaruoasta, mutta ranskalaiset leikataan ja paistetaan paikan päällä ja henkilökunta on sonnustautunut asuihin, joista tulee mieleen 1950-luvun elokuva.

In-N-Out Burgerilla on myös salainen ruokalista, joka tarjoaa lisää loistavia vaihtoehtoja. Ja mitä hampurilaisiin ja ranskalaisiin tulee, vaihtoehdot ei ole koskaan huono juttu.

9. Pho-keitto

Kuten edellä todettiin, Kaliforniassa kohtaavat useat kansallisuudet ja kulttuurit, joten paikalliset suhtautuvat eri tyyppisiin ruokiin hyväksyvästi ja positiivisella asenteella. Vietnamilaisesta pho-keitosta tuli joitakin vuosia sitten todella suosittua, eikä suosio vaikuta laantuvan – kenties sen takia, että nuudelikeittoa käytetään myös sairastelun ja myöhäisten illanviettojen toipumiskeinona.

10. Burrito

Kalifornialainen ruoka rakentuu niin vahvasti meksikolaisen keittiön antimille, että myös tämä lista täytyy viimeistellä tavallisella perusburritolla.

Kaliforniassa on tuhansia perheiden pyörittämiä pikkupaikkoja ja ruokarekkoja, jotka tarjoilevat käsivarren mittaisia burritoja ja todella halpaan hintaan. Kun haukkaat tällaista, ymmärrät elämän tarkoituksen ja alat pohdiskella, milloin olet tarpeeksi nälkäinen syödäksesi seuraavan.

Kuva: T. Tseng, Flickr / Creative Commons

Tuliko nälkä? Kalifornia odottaa!Tutustu EF Kielimatkoihin

Jaa tämä artikkeli

Viimeisin artikkeli aiheesta: Matkailu