EF GO -blogi | EF Blogi
EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
MenuOpi kieli ulkomailla

10 syytä rakastaa Honolulua

10 syytä rakastaa Honolulua

Kiehtovan kulttuurin ja lumoavan luonnon täyttämä Honolulu on jo pitkään ollut yksi niistä matkakohteista, jonne moni tahtoisi päästä ainakin kerran elämässä – kysyttiin asiaa missä päin maailmaa tahansa. Kauniit rannat, tuore ruoka ja kaupungin karisma vetävät väkeä kaikkialta, eikä ympärivuotinen kesäsää ainakaan vähennä paikan viehätysvoimaa. Kaupunki sopii niin adrenaliinin täyttämiin seikkailulomiin kuin myös verkkaiseen auringossa viipyilyyn, eli se on loistokohde kelle tahansa. Kokosimme joukon syitä, miksi lähteä matkalle Honoluluun – ja rakastua Havaijin pääkaupunkiin.

1. Havaijin kieli

Havaijilla puhutaan yleisimmin englantia, mutta paikallinen havaijin kieli seuraa lähellä perässä. Sen aakkosissa on vain 13 kirjainta (seitsemän konsonanttia, viisi vokaalia ja yksi symboli), ja kaikki sanat päättyvät vokaaliin. Lopputuloksena on kaunis, melodinen kieli, jota on miellyttävä kuunnella kaupungilla samoillessa.

2. Aloha-kulttuuri

Havaijin kulttuuri on valloittava sekamelska musiikkia, tanssia, taidetta ja elokuvaa, ja sitä leimaa saarten rennon huoleton ”Aloha-asenne”. Se perustuu ajatukseen iloisesta yhdessä elämisestä. mikä välittyy Honolulussa kaikkialta: ihastuttavien aurinkorantojen ja värikkäiden ruokakojujen kaupungissa vallitsee eloisa, leppoisa tunnelma.

3. Ihastuttavat rannat

Honoluluun tähyilevät matkailijat ovat epäilemättä tietoisia perillä odottavista valkeista hiekkarannoista ja kirkkaansinisistä vesistä. Kuului omaan lomaohjelmaasi sitten auringossa paahtumista Hanauma Bayssa tai surffausta Waikiki Beachilla, lumoudut varmasti Honolulun kauniista rannikosta.

4. Diamond Head

Patikointi-intoilijoiden ykköspaikka Diamond Head sai nimensä vuonna 1825, kun brittiläiset merenkävijät erehtyivät luulemaan vulkaanisia vuorikiteitä jalokiviksi. Ikivanhalta tulivuoren kraatterilta on mahtava näköala kaupunkiin, ja jyrkkä nousu on siis todellakin vaivan arvoinen.

5. ‘Iolani Palace

‘Iolani Palace on Havaijin suuria ylpeydenaiheita: onhan se ainut Yhdysvaltain alueella sijaitseva virallinen kuninkaallinen asumus. Vuodesta 1882 vuoteen 1893 palatsi oli Havaijin kuningaskunnan kahden viimeisen monarkin kotipaikka – siellä asuivat sekä kuningas Kalakaua että hänen siskonsa ja seuraajansa kuningatar Liliuokalani. Jo ’Iolani Palacen kiehtova historia tekee siitä välttämättömän käyntikohteen, mutta lisäksi rakennus ilmentää kauniilla tavalla paikallista arkkitehtuuria.

6. Vesiurheilu

Honolulun auringossa kylpevät rannat eivät kelpaa ainoastaan lämpöisiin uintiretkiin – ne tarjoavat myös täydelliset puitteet urheiluun. Kiinnostipa sinua sitten surffaus, kajakkimelonta tai vesipyöräily, Honolulussa pääset testaamaan haluamaasi vesilajia ihastuttavissa maisemissa.

7. Manoa Falls

Kumpuilevat vuoret ja postikorttimaiset näkymät takaavat, että luonnon ystävä ihastuu Honoluluun. Manoa Falls ja monet muut patikointipolut sopivat erinomaisesti rentoihin kävelyretkiin, ja niiden maisemat hakevat vertaisiaan. Manoa Falls -reitin päässä kulkijaa odottaa 45-metrinen vesiputous, joka on myös elokuvantekijöiden suosiossa: täällä on kuvattu muun muassa Jurassic Parkin sekä Nälkäpeli – Vihan liekit -elokuvan ikonisia kohtauksia.

8. Ruoka

Tuoreista raaka-aineista ja hedelmäisestä makumaailmasta tunnettu havaijilainen keittiö on tärkeä osa Honolulun kulttuuria. Sekä paikalliset että turistit suosivat ruokapaikoista etenkin Yanagi Sushia, joka tarjoilee tuoretta kalaa rennossa, lämminhenkisessä ilmapiirissä. Jos tahdot panostaa ruokahetkeesi hitusen enemmän, mainio vaihtoehto on Alan Wong’s, joka tunnetaan uusilla mauilla ja ideoilla leikittelystä. Kyseessä on sattumoisin myös yksi Obaman perheen suosikkiravintoloista, ja vuosien varrella entinen presidentti onkin illallistanut paikassa lukuisia kertoja puolisonsa ja jälkikasvunsa kanssa. Varmista, että valitset Honolulussa lautasellesi osavaltion perinneruokia, kuten kalua-menetelmällä valmistettuja ruokia, spamia ja pokea.

9. USS Bowfin -sukellusvene

USS Bowfin on hyökkäyssukellusvene, joka taisteli toisessa maailmansodassa. Alus otettiin käyttöön 7. joulukuuta 1942, tasan vuoden kuluttua Pearl Harborin hyökkäystä seuraavasta päivästä, minkä myötä se sai lempinimen ”Pearl Harbor Avenger”. Historiaintoilijoille on varmasti hienoa hetki päästä kulkemaan sukellusveneessä sekä vierailla museossa, jossa on näytteillä sen esineistöä.

10. Kalakaua Avenue

Waikikin kauniin rantakaupunginosan sydämessä sijaitsee Kalakaua Avenue, yksi Honolulun parhaista shoppailupaikoista. Kadun varrella komeilevat monet kaupungin suurimmista hotelleista, minkä lisäksi sen laitoja kansoittavat lukemattomat kaupat ja ravintolat. Lisäksi alueelta löytyy markkinapaikka, joka on ollut jo vuosien ajan osa saaren perinteitä. Markkinat rakentuvat yli 130 myyntikärrystä, kaupasta ja artesaanikojusta, ja paikalliset kauppiaat myyvät siellä kaikkea ruoasta perinteikkäisiin matkamuistoihin. Löydät varmasti jotakin mieluisaa kotiin vietäväksi.

Opi englantia EF:n kanssa hurmaavassa Honolulussa!Tutustu tarkemmin
GO-uutiskirje lähettää sinulle viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuuristaTilaa

Lähde näkemään maailmaa ja opi kieltä ulkomailla!

Tutustu tarkemmin