EF GO -blogi | EF Blogi
EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
MenuOpi kieli ulkomailla

Näin pääset halloween-tunnelmaan (sohvaperunaversio)

Näin pääset halloween-tunnelmaan (sohvaperunaversio)

Päivää, jonka tunnemme nykyisin halloweenina, on juhlittu yli 2 000 vuotta. Karkelot käynnistyivät Irlannissa, kun keltit ryhtyivät viettämään samhainia – festivaalia, jonka tarkoituksena oli kunnioittaa kuolleita ja toivottaa talvi tervetulleeksi. Noina aikana halloween-tunnelma syntyi juhla-asuista, kokkojen polttamisesta ja ympäriinsä tanssahtelemisesta.

Nykyisin halloween on omistettu kaikelle pelottavalle ja yliluonnolliselle, ja osa käyttää päivän hyödyksi sonnustautumalla hirviöksi ja keräämällä karkkia.

Viettipä juhlaa sitten muinaisella tai modernilla tavalla, se voi kuitenkin olla melko uuvuttava. Naapureiden kohtaaminen naamiaisasussa, kokon sytyttäminen ja ritualistinen tanssi ovat kaikki vaivaa vaativia ohjelmanumeroita. Tässäpä siis muutama vaihtoehto, joilla luoda halloween-tunnelma sohvalta poistumatta.

Lue kirja

Harry Potter

Mikään ei saa meitä innostumaan hirvittävistä otuksista, taikuudesta ja yliluonnollisista asioista kuin Hermione ja kumppanit. Etene järjestyksessä ja aloita ykköskirjasta, tai toimi juuri päinvastoin ja ryhdy lukemaan mitä tahansa. Sarjan parhaasta osasta on kuitenkin turha keskustella – se on ehdottomasti Harry Potter ja Azkabanin vanki!

Frankenstein

Mary Shelleyn goottilainen kauhuromaani kajahtaneesta tiedemiehestä ja karmeasta hirviöstä vie taatusti halloween-tunnelmaan. Se saattaa olla 200 vuotta vanha, mutta tarina tuntuu yhä täysin ajankohtaiselta.

Mitä vain Stephen Kingiltä

King on todellinen kauhugenren mestari. Hänen parasta tuotantoaan ovat ainakin Hohto, Carrie, Painajainen ja Piina. Jokainen näistä aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia. (Pahoittelut jo ennalta.)

Ala katsoa hyytävää Netflix-sarjaa

Dark

Dark on modernia scifi noiria parhaimmillaan. Syrjäisessä saksalaiskaupungissa (jossa on poikkeuksetta joko sateista tai pilvistä) katoaa lapsi. Myös metsässä on meneillään jotain kummallista, samoin kuin hyytävässä ydinvoimalassa tien varrella. Ja tässä kaikessa on jotain kumman tuttua…

The Walking Dead

Tämä maailmanlopun jälkeiseen aikaan sijoittuva zombisarja on yksi USA:n kaapelitelevision suosituimmista tuotoksista. Viime kausilla on menty hieman alamäkeä, mutta The Walking Deadin varhaisemmat jaksot ovat aivan loistavia! Järjestä itsellesi mukava pesä sohvannurkkaan ja valmistaudu katselemaan, kuinka zombit syövät ihmisiä.

Dexter

Okei, Dexterissä ei ole tosiasiassa halloween-tunnelma, mutta onhan juonikuvio nyt aika synkkä ja kieroutunut! Koska olet viimeksi katsellut ohjelmaa, jossa sarjamurhaaja on itse asiassa suosikkihahmosi? Niinpä. Voit kiittää meitä myöhemmin.

Tai laita leffa pyörimään

Hiljainen paikka (A Quiet Place)

Tämä hermostuttaa ja tempaa mukaansa. Hienosti toteutetussa kauhutarinassa perhe taistelee pelastuakseen hirvittäviltä olennoilta, jotka jäljittävät saaliinsa äänen perusteella. Perhe ei siis saa päästää pihaustakaan – pieni aivastuskin on liikaa. Katso leffa täydessä hiljaisuudessa, jotta saat siitä kaiken irti. Älä edes rapistele popcornia.

The Others

Tämä on klassinen kummitustaloelokuva. Nainen, joka odottaa aviomiehensä paluuta toisesta maailmansodasta, vie kaksi lastaan syrjäiseen kartanoon. Ja sitten homma muuttuu puistattavaksi. Todella, todella puistattavaksi.

The Babadook

Tämä pienen budjetin kauhuelokuva kertoo äidistä, lapsesta ja hirviöstä, jonka lapsi näkee unissaan. Se sijoittuu pelottavuusasteikolla melkoisen korkealle. Jännitys tiivistyy läpi leffan, ja alun pieni hermostuneisuudesta edetään kohti kylmiä väreitä herättävää pelkoa. Ääk!

Tahtoisitko kokea halloweenin USA:ssa?Tutustu tarkemmin
GO-uutiskirje lähettää sinulle viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuuristaTilaa

Lähde näkemään maailmaa ja opi kieltä ulkomailla!

Tutustu tarkemmin