EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

12 kevätaiheista sanontaa eri puolilta maailmaa

12

On taas se aika vuodesta: aika, joka täyttyy uusista aluista, linnunlaulusta ja suklaamunista. Italiassa kevättä pidetään rakkauden vuodenaikana, saksalaiset puhuvat Frühlingsgefühlesta (kevätkuumeesta) ja englantilaiset kuvaavat tuntojaan todeten, että ”joys of spring” on vallannut mielen. Vuodenaikaan kuuluvan ilon ja kasvun hengessä päätimme jakaa keväästä kertovia sanontoja, sananlaskuja ja mietelauseita maailman eri kolkilta – näiden avulla voit oppia hieman kielitaitoisemmaksi ja juhlistaa tätä hienoa aikaa vuodesta.

1. Englanti – “April showers bring May flowers”

Tässä englantilaisessa sanonnassa todetaan, että “huhtikuun sateet tuovat toukokuun kukat”. Lausahdus kannustaa pysymään positiivisella mielellä siitä huolimatta, että brittiläinen sää osaa olla melko sapettava. Nyt taivaalta tulee ehkä vettä, mutta sen ansiosta luonto näyttää myöhemmin keväällä entistä kauniimmalta.

2. Saksa – “April, April, der macht was er will”

Tämä saksankielinen sanonta kääntyy suurin piirtein seuraavasti: “Huhtikuu, huhtikuu, se tekee mitä tahtoo”. Lakoninen toteamus sään huonosta ennustettavuudesta ilmaisee, että huhtikuussa ei auta muu kuin hyväksyä kelien ailahtelevuus, kunnes kuukausi on ohitse. Sen koittaessa täytyy siis olla valmiina auringonpaisteeseen, vesisateeseen, pilvisyyteen ja kaikkeen muuhun, mitä sää sillä kertaa keksiikään.

3. Ranska – “En avril, ne te découvre pas d’un fil”

“Älä poista huhtikuussa lankaakaan”, opastetaan Ranskassa. Sanonta muistuttaa brittiläistä sananlaskua ”never cast a clout til May be out”, ja sen merkitys on, ettei vielä ole aika pakata pois lämpimiä talvivaatteita, Sonnustaudu siis villapaitoihin vielä tovi, jotta kevätflunssa pysyy loitolla, ja siirry kukkamekkoihin vasta myöhemmin.

4. Espanja – “Hasta el 40 de mayo, no te quites el sayo”

Myös Espanjassa jaetaan pukeutumiseen liittyviä varoituksia tähän aikaan vuodesta: ”Älä poista vaatetusta toukokuun 40. päivän saakka.” Sananlasku kehottaa hillitsemään halua vaatteiden vähentämiseen, vaikka aurinko paistaakin taas ja harhauttaa luulemaan, että lämmin aika olisi jo koittanut.

5. Portugali – “Em Abril águas mil”

Jos tämän portugalinkielisen sanonnan kääntäisi kirjaimellisesti, sen merkitys olisi ”huhtikuussa vesiä tuhat”. Aurinkoisen kevätkauden ajatellaan alkavan maaliskuussa, mutta Portugalin huhtikuu on usein täynnä loputtomalta tuntuvia, rankkoja sadekuuroja – aivan kuin taivaalta virtaisi lukemattomia jokia, järviä ja valtameriä.

6. Italia – “La primavera è la stagione dell’amore”

Tämän sanonnan mukaan “kevät on rakkauden vuodenaika”. Kevät tuo mukanaan pidemmät, lämpimämmät päivät ja kukkivissa puissa surisevat kimalaiset, ja monen mielestä se on Italiassa yksi vuoden loistokkaimmista ajoista. Jos onni on matkassa, lämpöinen keli voi tarkoittaa myös gelatoa tai paria.

7. Hollanti – “Een nieuwe lente, een nieuw geluid”

”Uusi kevät, uusi ääni”, todetaan tässä sananlaskussa. Parvekkeilla sirkuttavat linnut kannustavat aina keväisin sulkemaan Netflixin ja nauttimaan kauniista säästä, mutta vuodenajassa on joka kerta myös jotain ainutlaatuista – uusia eläimiä, eri tavalla visertäviä lintuparvia ja mahdollisuus uudenlaisiin kukkasiin. Hollantilainen sanonta kehottaakin tarttumaan tuoreisiin mahdollisuuksiin ja uutuuksiin, joita elämällä on tarjota.

8. Arabia – الربيع يدك طبولة

Kevät ilmoittaa aina tulostaan. Alat kuulla lintujen laulua ja mehiläisten surinaa, ja ääniä lähtee myös ihmisistä, jotka alkavat taas nauttia kävelyretkistä ulkoilmassa. Tämä arabiankielinen sanonta – ”kevät takoo rumpujaan” – inhimillistää kevään musikaaliseksi olennoksi, joka herättää meidät talvihorroksesta ja vaatii huomiota.

9. Japani – “Shunsho ikkoku, atai senkin”

“Puoli tuntia kevätillassa on tuhannen kultapalan arvoista.” Matalalta paistava keväinen ilta-aurinko on kuin liekki, joka saa taivaan hehkumaan kultaa, violettia ja vaaleanpunaista. Tämä japanilainen sanonta ilmaisee, että tällaiset kauneuden hetket ovat aina arvokkaampia kuin mikään materia – etenkin, kun takana on kuukausitolkulla lyhyitä päiviä ja kylmiä säitä.

10. Venäjä – Ласковое слово, что солнышко в ненастье

Tämän venäläisen sananlaskun mukaan ”ystävällinen sana on kuin kevätpäivä”. Aivan kuten kevät, joka houkuttelee maasta uusia kukkasia lempeällä auringonvalolla, lämminhenkinen kehu tai ystävällinen toteamus voi siis luoda uusia ilahduttavia ihmissuhteita.

11. Mandariinikiina – 春兰秋菊 (chūn lán qiū jú)

Toisin kuin useimmissa muissa kevätaiheisissa sanonnoissa, tässä ei todeta, että kevät olisi suurenmoisinta aikaa vuodesta. Sen sijaan Kiinassa on tapana muistuttaa, että jokaisessa vuodenajassa on omanlaistaan kauneutta: sanonnan kirjaimellinen käännös on ”Keväällä on orkideoja, syksyllä krysanteemeja.” Kunkin vuodenajan kasvot on koristeltu omanlaisillaan tavoilla, eli muista olla kiitollinen jokaisesta.

12. Korea – 꽃샘추위 (got-sem-chu-ui)

Tämän runollisen sanonnan suora käännös on ”kylmyys kadehtii kukkasta”. Kevät on ajanjakso, jolloin talvi tahtoisi vielä jäädä, mutta tietää, että on aika poistua. Se on siis kateellinen kukan sievistä terälehdistä, koska ne ilmoittavat siirtymästä lämpimämpään vuodenaikaan, joka on täynnä elämää ja kauneutta.

Mitä jos viettäisit ensi kevään maailmalla EF Kielikurssilla?Tutustu

Testaa kielitaitosi muutamassa minuutissa!

Tutustu tarkemmin