EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

Hauskoja faktoja maailman kaupungeista

Hauskoja faktoja maailman kaupungeista

Luuletko, että tiedät jo tarpeeksi faktoja maailman kaupungeista? Mietipä uudelleen! Alla listatuilla jännittävillä metropoleilla on takanaan vuosisatojen – tai jopa vuosituhansien – mittainen historia, eli niihin liittyy myös roppakaupalla hauskaa knoppitietoa. Nämä faktat toimivat näppärinä keskustelunavauksina, kun istut seuraavan kerran iltaa matkailua rakastavassa seurassa.

1. New York

New Yorkissa noudatettiin 1920-luvulle asti käytäntöä, jossa muutot ajoitettiin toukokuun ensimmäiseen päivään. Jos joku suunnitteli asunnon vaihtamista, hän siis odotteli toukokuun alkuun, jolloin kaikki halukkaat siirtyivät samalla kertaa uusiin osoitteisiin. Kun kaupunki kasvoi yhä suuremmaksi, siirtomaa-aikana syntynyt perinne alkoi kuitenkin hiipua, koska muuttopäivästä tuli liian kaoottinen: hevosten vetämiä muuttokuormia oli niin valtavasti, että kadut menivät tukkoon. Kaikeksi onneksi nykypäivän New York Cityssä muuton voi ajoittaa mihin päivään tahansa (ja näin myös toimitaan).

2. Lontoo

Lontoon mustien taksien kuljettajat joutuvat pänttäämään paikallisia karttoja ja kadunnimiä jopa neljä vuotta ja läpäisemään lukuisia kokeita, ennen kuin heidän kaupunkituntemuksensa todetaan riittäväksi. Vasta tämän jälkeen heille myönnetään ajolupa, eikä ikonisten kulkupelien rattiin ole asiaa tätä aikaisemmin. Navigaattori ei tule näissä piireissä kuuloonkaan: taksikuskien täytyy omaksua noin 320 yleisintä reittiä, jotka kulkevat yhteensä 25 000 kadulla, ja opetella ulkoa 20 000 maamerkin ja muuta suositun käyntikohteen sijainnit, jotta he löytävät perille ilman karttaa.

3. Berliini

Berliinissä on ainakin 170 museota, mikä tarkoittaa, että Saksan pääkaupungissa on enemmän museoita kuin sadepäiviä vuodessa. Valikoima on niin mittava, että jokaiselle löytyy varmasti jotakin mieluisaa: tarjontaan kuuluvat paitsi perinteinen Museosaari, myös valtava kirjo erilaisia omaperäisiä museoita, kuten natsihallinnon hirmutekoja esittelevä Topographie des Terrors, vakoojamuseo ja DDR-museo, jossa vierailijat pääsevät kurkistamaan elämään kommunistisessa Saksassa. Jopa vanha kunnon currymakkara sai joksikin aikaa oman museonsa.

4. Tokio

Tokion maanalais- ja junaverkosto on todella mittava – ja todella ruuhkainen. Päivän kiireisimpinä tunteina asemilla työskentelee henkilöitä, joiden nimikkeenä on oshiya eli ”työntäjä”: heidän tehtävänään on survoa ihmisiä juniin, kun väkeä on liikkeellä kaikista eniten. Jos siis suunnittelet matkaa Japanin pääkaupunkiin, kannattaa aikatauluttaa reissu siten, ettet joudu käyttämään julkista liikennettä ruuhka-aikoina…

5. Los Angeles

Kun Los Angelesin maailmankuulu Hollywood-kyltti pystytettiin vuonna 1923, siinä luki itse asiassa Hollywoodland; tekstillä mainostettiin uutta asuinaluetta, joka oli rakenteilla Hollywoodin kaupunginosan yllä kohoaville kukkuloille. Vuonna 1949 Los Angelesin puisto-osasto suunnitteli hävittävänsä koko kyltin, mutta kaupunkilaiset äänestivät tätä vastaan ja pelkkä ”land”-osio sai lähteä. Jäljelle jäi yhdeksän jättimäistä kirjainta, jotka ovat nykyisin yksi Los Angelesin maineikkaimmista nähtävyyksistä.

6. Soul

Soul on maailman tärkeimpiä teknologia- ja innovaatiokaupunkeja, mihin sopii hyvin se, että Etelä-Korean nettiyhteyksien keskinopeus on raporttien mukaan suurempi kuin missään muualla. Laajakaistanopeudet ovat jopa 26,1 megabittiä sekunnissa, ja maassa on myös planeetan kattavin 4G-verkko. Soulissa voit siis tykittää kuvamateriaalia Instagramiin sielusi kyllyydestä – 95 prosentissa tapauksista netti pelittää juuri niin kuin pitääkin!

7. Barcelona

Barcelonan tunnetuimpiin ja kauneimpiin maamerkkeihin lukeutuvaa Sagrada Famíliaa on rakennettu pidempään kuin egyptiläistä Gizan pyramidia. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1882, ja tämänhetkisen arvion mukaan kirkon pitäisi vihdoin valmistua vuonna 2026. Gaudín suunnittelema luomus on siis yksi ihmiskunnan pitkäaikaisimmista rakennusprojekteista, ja se on päässyt jo keskeneräisenä myös Unescon maailmanperintöluetteloon.

8. Kapkaupunki

Henkeäsalpaava Etelä-Afrikka tunnetaan erityisesti maailmanluokan safareistaan. Lisäksi vierailijat käyvät mielellään katsomassa afrikanpingviineitä, joita majailee Kapkaupungissa noin 2 000. Nämä matkaoppaissa mainostetut linnut, joita tapaa etenkin Boulders Beachilla, ovat kuitenkin läpsytelleet räpylöitään mantereen puolella vasta 30–40 vuoden ajan. Pingviinit päätyivät Kapkaupunkiin sen takia, että liikakalastus harvensi sardiinikantoja 1960–1970-luvuilla eikä niille riittänyt enää ruokaa lintujen tavanomaisilla lisääntymisseuduilla.

9. Lissabon

Lissabon on yksi maailman vanhimmista kaupungeista. Alueelle asetuttiin jo vuoden 1200 eaa. paikkeilla, ja Lissabon onkin Euroopan vanhin pääkaupunki heti Ateenan jälkeen – jopa Rooma sai alkunsa ainakin 400 vuotta myöhemmin. Pitkä historia on muovannut kaupungista sellaisen, millaisena se tänä päivänä näyttäytyy, ja myös luonnonvoimilla on ollut sormensa pelissä: vuonna 1755 Lissabon tuhoutui lähes tyystin valtavassa maanjäristyksessä, minkä jälkeen kaupunki täytyi rakentaa pitkälti uusiksi.

10. Shanghai

Kun Kiina avasi luotijunayhteyden, joka yhdisti toisiinsa Shanghain ja Pekingin – maan talouden, elinkeinoelämän ja politiikan tärkeimmät kaupungit – junien asiakaspalveluhenkilöstö koulutettiin hymyilemään työtehtävissä niin, että näkyviin jäi tasan kahdeksan hammasta. Tämä vaati paljon opettelua, ja jotkut myönsivät ottaneensa harjoitusvaiheessa jopa syömäpuikot avuksi, jotta saisivat leukansa pysymään juuri oikeassa asennossa.

Lähde näkemään maailmaa ja hanki samalla sujuvampi kielitaito!Tutustu tarkemmin

Jaa tämä artikkeli

Viimeisin artikkeli aiheesta: Matkailu