EF GO -blogi | EF Blogi
EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
MenuOpi kieli ulkomailla

3 keinoa, joilla huijaat aivosi oppimaan vieraan kielen

3 keinoa, joilla huijaat aivosi oppimaan vieraan kielen

Uusien kielten opiskelu on pääsääntöisesti erittäin hauskaa ja palkitsevaa, mutta toisinaan tuntuu, että omien aivojen kanssa on kovin vaikea tehdä yhteistyötä.

Olen itse opiskellut neljä uutta kieltä alkeista lähtien. Tiedän siis monia käytännön kikkoja siihen, kuinka oppimisen esteistä pääsee ylitse ja kielen omaksumisen saa aivan uuteen vauhtiin.

Tässä ovat kolme parasta vinkkiäni siihen, kuinka aivot voi huiputtaa oppimaan vierasta kieltä entistä nopeammin:

1. Luo opiskeluun kiireen tuntua

Mikä on yksi yleisimmistä ongelmista kielen opiskelussa? Ajan puute.

Kun on istunut pitkän päivän töissä tai koulussa aivotyötä tehden, pää saattaa hangoitella kielen opiskelua vastaan varsin yksinkertaisesta syystä: se ei enää tahdo käyttää ylimääräistä energiaa mihinkään.

Miten voit siis narrata aivosi kieliopintojen pariin?

Ilmoittaudu kurssille, jossa opiskelet muiden seurassa

Ei väliä, valitsetko kasvokkain kokoontuvan opiskeluryhmän vai nettikurssin: olennaista on, että olet tilivelvollinen opiskelustasi. Kun sitoudut ilmaantumaan säännöllisesti opintojen äärelle, vertaispaine tekee laiskottelusta huomattavasti hankalampaa.

Seuraa edistymistäsi ja jaa työsi tulokset

Oletko koskaan harkinnut, että äänittäisit tai videoisit itseäsi puhumassa ja seuraisit näin oppimistasi? Tai että jakaisit viimeisimmän kirjoitelmasi tai suosikki-ilmauksesi sosiaalisessa mediassa? Twitterissä tavoittaa valtavan yhteisön muita kielen opiskelijoita, ja myös Facebookissa on lukuisia aiheelle omistettuja ryhmiä, jotka antavat lisäpotkua opiskeluun.

Piiritä aivosi opiskeltavalla kielellä

Ujuta kieli osaksi arjen rutiineja: kuuntele sillä esitettyjä biisejä matkalla kouluun tai töihin, katsele leffoja tai Netflix-sarjoja viikonloppuisin, lue vieraskielistä lehteä aamupalapöydässä ja äläkä tyydy suomeen edes somepäivityksiä naputellessa.

Voit jopa kiinnittää kodin tavaroihin muistilappuja, joihin merkitset niiden nimet opiskeltavalla kielellä. Nämä keinot takaavat, että altistut kielelle aina heräämisestä nukkumaanmenoon saakka. Tarkoituksena on vakuuttaa aivosi siitä, että kielelle on todellista tarvetta – sehän tulee vastaan aivan kaikkialla!

2. Yhdistä opiskeltavat asiat omaan elämääsi

Aivoillamme on tapana unohtaa asioita, jotka vaikuttavat tarpeettomilta tai eivät muuten vain kiinnosta meitä tarpeeksi. Moni valittelee huonoa muistiaan ja sitä, kuinka vaivalloiselta uusien sanojen omaksuminen tuntuu, mutta nämä pulmat ovat itse asiassa äärettömän luonnollisia, kun miettii, millaisesta tietotulvasta aivomme joutuvat jatkuvasti selviytymään.

Mitä siis tehdä asialle? Vakuuta aivoillesi, että uudet ja tuntemattomat sanat ovat itse asiassa todella merkityksellisiä ja tarpeellisia.

Käytä itse valitsemiasi kuvia

Kun väkerrät seuraavan kerran opettelukorttia vaikkapa sanalle ”koira”, pidä mielessä, että sana jää mieleesi paljon todennäköisemmin, jos laitat suomenkielisen sanan tilalle kuvan omasta koirastasi. Opettelukortteja on todella näppärä laatia puhelimen avulla: lataa vain sanojen opiskeluun tarkoitettu sovellus, kuten Quizlet tai AnkiApp, ja lisää omat kuvasi.

Luovu pitkistä sanalistoista ja keskity tärkeimpään

Sen sijaan, että ryhtyisit saman tien pänttäämään pitkiä sanalistoja, keskity sanoihin, joilla on jokin yhteys omaan elämääsi.

On esimerkiksi tavallista, että kieliopintojen alkuvaiheessa opetellaan eri ammatteja kuvaavia sanoja. Älä yritä painaa mieleesi koko loputonta listaa, vaan poimi joukosta oma työsi sekä vanhempiesi ja parhaiden ystäviesi ammatit! Tällöin tulet todennäköisesti käyttämään oppimiasi sanoja, ja muistat ne huomattavasti pidempään.

Kirjoita itsestäsi heti, kun osaamisesi riittää

Sovella uutta sanastoa omaan elämääsi ja käytä sitä omien mielipiteidesi, tunteidesi ja elämäntapahtumiesi kuvailemiseen sen sijaan, että tyytyisit oppikirjan yleisluontoisiin esimerkkeihin. Kirjaan painetut asiat ovat vasta oppimisen alku: päämääränä on, että opit käyttämään siinä esiteltyä kieltä aidoissa tosielämän tilanteissa, luontevalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

3. Opi kertaamaan toimivalla tavalla

Jotkut osaavat ladella kuin apteekin hyllyltä pitkän listan ranskan epäsäännöllisiä verbejä – listan, joka opeteltiin yläasteella ulkomuistista. Mutta pyydäpä näitä ihmisiä taivuttamaan kyseisiä verbejä tai sijoittamaan ne kokonaiseen lauseeseen, taikka käyttämään niitä tarinassa… Huomaat pian, miksi toisto pelkän toiston vuoksi ei välttämättä ole se fiksuin idea.

Toistoilla on toki paikkansa oppimisessa, mutta tarkoituksena ei ole ahtaa tietoa päähän väkipakolla. Aidon oppimisen salaisuus on tehokas kertaaminen.

Ota käyttöön aikavälikertaus

Kielitaituri Gabriel Wyner esittelee kirjassa ”Fluent forever: How to learn any language and never forget it” kieltenopiskelutekniikan nimeltä aikavälikertaus. Siinä on ajatuksena, ettei monien hyödyntämä strategia, jossa asiat päntätään päähän yhdeltä istumalta eikä niiden pariin enää koskaan palata, ole kovinkaan toimiva. Sen sijaan uutta sanastoa pitäisi kerrata toistuvasti pidemmällä ajanjaksolla niin, että kertaamisen välissä kuluvaa aikaa venytetään jatkuvasti hieman pidemmäksi.

Tavoitteena on altistaa aivot kielelle juuri silloin, kun opittu asia on melkein unohtunut. ”Jos harjoittelet puoli tuntia päivässä, voit sisäistää neljän kuukauden aikana sanoja lähes 3 600 opettelukortin verran niin, että osaat niistä 90–95 prosenttia,” Wyner toteaa. Kyllä, kiitos!

Tee oppimisesta visuaalista

Muistat varmasti neuvomme omakohtaisesta oppimisesta ja siitä, kuinka opettelukortteihin kannattaa liittää itse valittuja kuvia?

Kuten aiemmin totesimme, kuvien omakohtaisuus auttaa tosiaan aivoja painamaan sanat mieleen. Muistaminen kuitenkin helpottuu jo sen ansiosta, että ylipäätään etsit sopivia kuvia Googlen kuvahausta tai omista kuvagallerioistasi ja tallennat niitä sanojen yhteyteen. Käytä siis opettelukortteja, ja poimi niihin hauskoja kuvia, tuttuja paikkoja ja perheenjäseniäsi. Opit varmasti tehokkaammin kuin pelkkiä sanoja tuijottelemalla!

Toista opittu asia ja sovella sitä saman tien

Pitkän verbilitanian osaaminen ei tarkoita, että osaisit oikeasti käyttää kyseisiä sanoja. Aivomme myös muistavat uudet sanat paremmin, kun niitä on sovellettu tosielämän esimerkkeihin.

Käytä siis oppimaasi kieltä puhumalla opettajalle tai luokkatovereille, sillä kun pystyt tähän, opiskelu tuntuu palkitsevalta ja into pysyy yllä. Myös kirjoittaminen on toimiva keino harjoitteluun: voit esimerkiksi keksiä kymmenen erilaista lausetta, joissa käytät juuri oppimaasi sanaa. Kun toistat sanaa aidoissa lauseissa, se painuu tehokkaasti mieleesi, minkä lisäksi hahmotat paljon paremmin, kuinka sanaa tosiasiassa käytetään.

Nosta kieliopinnot uudelle tasolle ja tee kielimatka ulkomaille!Tutustu tarkemmin
GO-uutiskirje lähettää sinulle viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuuristaTilaa

Lähde näkemään maailmaa ja opi kieltä ulkomailla!

Tutustu tarkemmin