EF GO -blogi | EF Blogi
EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
MenuOpi kieli ulkomailla

Kielen opiskelu ulkomailla korona-aikana – oppilaidemme kokemuksia

Kielen opiskelu ulkomailla korona-aikana – oppilaidemme kokemuksia

EF on sitoutunut avaamaan ovia maailmalle koulutuksen kautta, ja tahdomme varmistaa myös korona-ajan poikkeustilanteessa, että opiskelu ulkomailla säilyy vaihtoehtona. Olemme ottaneet käyttöön kattavat turvallisuustoimet, joilla huolehdimme, että kampustemme ovet pysyvät avoinna.

Kiitos mahtavan yhteisömme ja henkilökuntamme, oppilaat eri puolilta maailmaa voivat yhä elää keskellä kieltä unelmiensa kohteissa. He pääsevät tutustumaan eri maista saapuneisiin kurssilaisiin, harjoittelemaan kieltä paikallisten kanssa ja kokemaan kohteidensa parasta antia (hei vaan, Maltan Blue Lagoon!).

Kokosimme muutaman katkelman korona-aikana matkustaneiden EF-oppilaiden kertomuksista – tässä siis kokemuksia Maltalta, Münchenistä, Roomasta, San Diegosta ja Honolulusta.

Sofia, Slovakia – EF Malta

“Vaikka englannin taitoni oli jo valmiiksi hyvä, päätin lähteä kielikurssille Maltan St. Julian’siin. Tein niin, jotta pääsisin tapaamaan ihmisiä eri puolilta maailmaa ja nauttimaan kesästä samanikäisten nuorten seurassa.

Olin yksi ensimmäisistä, jotka saapuivat Maltalle tiukempien rajoitusten aikana. Meidän täytyi käyttää maskeja, desinfioida ja pitää turvavälit, mutta jonkin ajan kuluttua se alkoi tuntua normaalilta. Kaikkien täytyi käydä koronatestissä saapumisen yhteydessä, joten minulla oli turvallinen olo, koska kaikkien terveys oli tarkistettu. Pyrimme myös olemaan toistemme apuna ja tukena; olimmehan kaikki samassa veneessä.

Opiskelijaelämä oli mahtavaa. Vaikka jokaisessa luokassa oli rajoitettu oppilasmäärä, olin onnekas ja päädyin opiskelemaan mahtavien tyyppien seuraan. Tutustuimme nopeasti, ja porukassamme oli todella mukava ilmapiiri.

Kurssin ajalta on todella vaikea nimetä vain yhtä suosikkimuistoa, koska se oli kokonaisuutena yksi elämäni parhaista kokemuksista. Jos olisi kuitenkin pakko valita, suosikkimuistoni olisi varmasti rantapäivä, jonka vietimme Blue Lagoonilla. Koko kaveriporukkani lähti sinne EF:n järjestämän retken kautta, ja paikka oli yksinkertaisesti mahtava. Uimme kirkkaansinisissä vesissä, kävimme meriluolassa, hypimme kalliolta mereen ja joimme virvokkeita, jotka tarjoiltiin ananaksesta.”

Afonso, Sveitsi – EF Malta

“Varasin alun perin kielikurssin Santa Barbarasta, mutta en harmillisesti voinutkaan matkustaa sinne tiukentuneiden maahantulorajoitusten takia. Kun oli selvää, etten pääsisi Amerikkaan, EF otti minuun yhteyttä. Sain tietoa useista eri vaihtoehdoista, ja päätin, että lähtisinkin Maltalle. EF huolehti kaikista järjestelyistä ja varausten muutoksista, joten asia ei aiheuttanut minulle ollenkaan huolta.

Kielikurssini oli aivan mieletön. En olisi milloinkaan osannut arvata, kuinka huikea siitä tulisi. Kaikki oli mahtavaa, aina Maltan kauniista rannoista oppitunteihin saakka. Opin paljon uutta, enkä tule koskaan unohtamaan Maltaa ja kaikkea, mitä sain kokea.

Rajoituksia ei ollut kovinkaan paljoa. Sisätiloissa täytyi käyttää maskia, ja meiltä mitattiin ruumiinlämpö ennen koulun alkua, mutta se ei haitannut minua ollenkaan. Desinfiointiainetta oli aina saatavilla, ja tiesimme, kuinka meidän kuului toimia. Eivätkä rajoitukset estäneet hauskanpitoa!

On todella vaikea sanoa, mikä on suosikkimuistoni, koska koin niin monta hienoa asiaa. Kolmen kärkeen pääsee kuitenkin ehdottomasti päiväretki Cominolle ja Blue Lagoonille – en ole milloinkaan nähnyt yhtä kaunista rantaa. Vesi oli todella vaalean sinistä ja kristallinkirkasta, ja sen lämpötila oli ihan täydellinen.

Toinen lempimuistoni ovat isäntäperheen kanssa vietetyt illat, jolloin pelailimme pelejä ja tutustuimme toisiimme paremmin. Kolmas ovat elinikäiset ystävät, joita sain Maltalla. Minulla oli etuoikeus tutustua ihmisiin eri puolilta maailmaa ja viettää aikaa heidän kanssaan. En unohda heitä koskaan.”

Alexandra, Slovakia – EF Rooma

“Olin kielikurssilla Roomassa syyskuussa 2020. Olin aina halunnut oppia italiaa, ja aion jatkaa sen opiskelua myös jatkossa, koska se on niin siisti kieli.

Koronatoimenpiteet muuttivat asioita jonkin verran, mutta loppujen lopuksi ne eivät olleet niin rajoittavia kuin olin kuvitellut. Jotkin asiat olivat tietysti haastavia – kuten vieraan kielen opiskelu maski naamalla ja se, että muihin oppilaisiin täytyi pitää metrin turvaväli kaikissa keskusteluissa ja oppitunneilla – mutta se ei kuitenkaan tuntunut liian hankalalta. Ja ymmärrän täysin, että toimenpiteiden tarkoituksena oli suojella meitä ja opettajia.

Juhlat eivät tietenkään olleet sallittuja, mutta meille järjestettiin illallinen, jossa istuimme korkeintaan kahden hengen pöydissä. Tapahtuma muistutti lähinnä speed datingiä! Tilanne teki kavereiden löytämisestä tavallista haastavampaa, mutta onnistuin siinäkin. Tapasin todella ihania ja kiinnostavia ihmisiä, ja vietimme aikaa yhdessä lounailla ja kahvitauoilla.

Kurssini paras hetki oli se, kun tajusin, että kielitaitoni oli todella kehittynyt ja pystyn sekä puhumaan että ymmärtämään italiaa.”

Maxime, Alankomaat – EF San Diego ja EF Honolulu

“Olin varma, että tahdoin lähteä Alankomaista oppimaan englantia, koska se on mielestäni todella kaunis kieli ja sitä on tärkeä osata, koska se on yksi maailman puhutuimmista kielistä.

San Diegossa minua veti puoleensa etenkin kohteen kampus. Se on yksi EF:n uusimmista ja suurimmista, ja siellä on todella paljon erilaisia mukavuuksia. Tykkäsin erityisesti uima-altaasta, lentopallokentästä ja siitä, että pystyin käyttämään niitä milloin tahansa. Lisäksi San Diego on yksi Amerikan turvallisimmista kaupungeista.

Honolulun valitsin ennen kaikkea siksi, että rakastuin kuviin, joita olin nähnyt siitä Instagramissa ja Pinterestissa.

Kaliforniassa maskin käyttö on pakollista sisätiloissa ja ruuhkaisilla alueilla, jos niissä ei pysty pitämään vähintään 6 jalan (1,82 metrin) turvaväliä. Sääntöä noudatetaan mielestäni todella hyvin, ja siitä tulee turvallinen olo. Ihmisillä oli tosin yhä isoja vaikeuksia pysyä tarpeeksi kaukana, mutta juuri siksi oli todella hyvä, että kaikki käyttävät maskia.

Yksi parhaista muistoistani on viime viikonlopulta. Teimme road tripin Borrego Springsiin – autiomaahan, jonne on kampukselta noin kahden tunnin ajomatka. Kuuntelimme matkalla englannin-, saksan- ja hollanninkielistä musiikkia, ja pysähdyimme myös ottamaan kuvia.

Kun pääsimme aavikolle, lämpötila oli 42 astetta. Halusimme silti tehdä pienen kävelyretken, mutta parinkymmenen minuutin jälkeen käännyimme takaisin, koska kuumuus oli liikaa osalle porukasta. Paluumatkalla puolet meistä oli lähes unessa, ja autossa oli mukavan rauhallista. Päivän päätteeksi menimme vielä Sunset Cliffsille katsomaan auringonlaskua.”

Camilla, Ruotsi – EF München

“Päätin lähteä EF:n kanssa ulkomaille ja opiskella saksaa Münchenissä yksinkertaisesti siksi, että tarvitsin vaihtelua elämääni. Kun koronapandemia iski, pidemmät matkat ja reppureissailu eivät kuitenkaan olleet vaihtoehto. Keksin, että voisin lähteä Saksaan ja ottaa vihdoin koulussa oppimani saksan taidot käyttöön.

Ulkomailla opiskelu koronapandemian aikana ei ollut mikään itsestäänselvä valinta, mutta sain paljon apua EF:ltä, joka piti minut jatkuvasti ajan tasalla. Matkani tänne ei ehkä ollut se tyypillisin, mutta olen niin iloinen, että olen täällä!

On vaikea sanoa, näkyykö korona jotenkin opetuksessa, koska minulla ei ole mitään, mihin vertailla. En kuitenkaan usko, että sillä on ollut paljonkaan vaikutusta. Meidän täytyy tietysti käyttää maskeja, kun liikumme koulun käytävillä, mutta kun pääsemme luokassa omille paikoillemme (ja olemme riittävän etäällä toisistamme), voimme ottaa ne pois. Lisäksi käsidesiä on tarjolla kaikkialla. Kun tulemme aamulla kouluun, meiltä myös mitataan ruumiinlämpö. Mielestäni täällä tuntuu turvalliselta.

Ihan kuin Ruotsissa, myös täällä useimmat paikat ovat olleet avoinna. Ihmisiin täytyy vain pitää enemmän etäisyyttä, ja osassa paikoista on maskivaatimus. Olemme käyneet olutpuutarhoissa, hengailleet puistoissa ja syöneet ravintoloissa. Välillä teemme myös ”turistijuttuja”, kuten retkiä ja museovierailuja. München on erityisen mahtava, koska se sijaitsee keskellä Eurooppaa. Jos haluaa esimerkiksi Alpeille patikoimaan, sinne pääsee junalla tunnissa. Jos junamatkaan lisää muutaman tunnin, voi matkustaa Itävaltaan, Italiaan ja useisiin muihin maihin. Nähtävää ja koettavaa on ihan valtavasti!

Sanoisin, että paras asia EF-kurssissa on uusiin ihmisiin tutustuminen ja se, että samalla pääsee oppimaan erilaisista kulttuureista!

Tutustu EF:n turvallisen oppimisen takuuseen.Lue lisää
GO-uutiskirje lähettää sinulle viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuuristaTilaa

Opi kieli maailmalla! Voit valita 12 kielestä ja yli 50 mahtavasta kaupungista.

Tutustu tarkemmin