EF GO -blogi | EF Blogi
EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
MenuOpi kieli ulkomailla

Lasten ja nuorten opiskelu ulkomailla on vanhemmille tärkeää

Lasten ja nuorten opiskelu ulkomailla on vanhemmille tärkeää

Lasten ja nuorten opiskelu ulkomailla on kasvattanut suosiotaan, mikä on ymmärrettävää maailman kehittyessä jatkuvasti globaalimmaksi. Ulkomailla opiskelu antaa arvokasta kokemusta, sillä se voi parantaa uramahdollisuuksia sekä olla avain sujuvan kielitaidon hankkimiseen. HSBC:n tekemän tuoreen tutkimuksen perusteella vanhemmat ympäri maailmaa vaikuttavat sisäistäneen tämän. Selvityksen mukaan 42 prosenttia vanhemmista harkitsee lähettävänsä lapsensa yliopistoon ulkomaille, siinä missä vuoden 2016 tutkimuksessa ainoastaan 35 prosenttia oli tätä mieltä. Itse asiassa tutkimukseen osallistuneista 15 maasta lähes kaikissa oli havaittavissa kasvavaa kiinnostusta ulkomailla opiskeluun.

Kuten HSBC:n tutkimus osoittaa, ulkomailla opiskelu on välttämätöntä kansainvälistä tulevaisuutta tavoitteleville lapsille ja nuorille. Ensimmäiset askeleet kohti uraa ulkomailla otetaan jo varhain, minkä vuoksi lasten ja nuorten opiskelu toisessa maassa on tärkeä sijoitus tulevaisuuteen. Koostimme yhteen syitä, miksi yhä useammat vanhemmat haluavat lastensa opiskelevan ulkomailla.

Sujuvan kielitaidon saavuttaminen

Uudessa maassa opiskelu on paras tapa totuttautua uuteen kieleen. Kielitaidon kehittäminen oli tärkein syy lähettää lapsi ulkomaille opiskelemaan lähes joka toiselle, jotka harkitsivat asiaa. Kielten osaaminen monipuolisesti on taito, joka voi ovata monia ovia.

Kulttuurivaihto

Paras tapa tutustuttaa lapsi erilaisiin kulttuureihin on antaa heidän kokea ne mahdollisimman läheltä. Menestyminen tulevaisuuden työelämässä vaatii jokaiselta kykyä ymmärtää erilaisia tapoja ja kommunikoida vieraista kulttuureista kotoisin olevien ihmisten kanssa. Kansainvälinen kokemus antaa näitä valtteja globaalissa ympäristössä toimimiseen.

Kansainväliset työmarkkinat

Nykypäivän liiketoiminta kehittyy jatkuvasti kansainvälisemmäksi. Jotta pärjää laajassa työnhakijajoukossa, on välttämätöntä puhua useita kieliä ja osoittaa kansainvälinen kokemus CV:ssä. Lapsen tai nuoren ilmoittaminen kielikurssille jo nuorena antaa etumatkaa kansainvälisyyteen, mikä auttaa pärjäämään hyvin myöhemmässä elämässä.

Valmistautuminen ulkomaisiin yliopisto-opintoihin

Tutkinnon suorittaminen tai vaihto-opiskelu ulkomaisessa yliopistossa on monille merkittävä kansainvälinen kokemus. Yliopisto-opinnoissa ulkomailla menestyy usein paremmin, jos on jo sitä ennen päässyt kokemaan kielikurssin ulkomailla ja saanut näin kokemusta vieraasta kielestä ja kulttuurista.

Kielikurssi ulkomailla antaa tilaisuuden valmistautua virallisiin kielikokeisiin, kuten IELTSiin ja Cambridge English -testeihin. Ulkomaiset yliopistot edellyttävät usein, että englannin kielitaidon pystyy osoittamaan virallisesti virallisen kielitestin tuloksella.

Jopa lyhytkestoinen kielikurssi ulkomailla antaa kansainvälisiä valmiuksia, ja luonnollisesti myös tilaisuuden kokea elämää uudessa kaupungissa sekätutustua ihmisiin ympäri maailman. Nämä kokemukset jäävät usein elämänmittaisiksi muistoiksi.

Uusia taitoja ja itsevarmuutta

Matkustaminen ja ulkomailla opiskelu ovat tärkeitä kiinnostuksenkohteita monille nuorille. Uusien kokemusten lisäksi kansainvälinen kokemus laajentaa maailmankuvaa. Varmuus käyttää vierasta kieltä sujuvasti, uuteen ympäristöön sopeutuminen ja eri kulttuureista tulevien ihmisten kohtaaminen ovat tärkeitä taitoja, joita on syytä harjoitella. Tuloksena on usein lapsia ja nuoria, jotka pystyvät itsevarmasti selviytymään haastavistakin tilanteista vieraalla kielellä myöhemmin yliopistossa ja työelämässä.

Harkitsetko nuoren lähettämistä ulkomaille opiskelemaan?Tutustu tarkemmin
GO-uutiskirje lähettää sinulle viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuuristaTilaa

Lähde näkemään maailmaa ja opi kieltä ulkomailla!

Tutustu tarkemmin