EF:n viimeisimmät tarinat matkustamisesta, kielistä ja kulttuureista
Menu

50 asiaa, joiden vuoksi rakastamme Britanniaa

50 asiaa, joiden vuoksi rakastamme Britanniaa

Mahtavan monipuolinen ja tavattoman kaunis Iso-Britannia on kerrassaan hurmaava maa, joka valloittaa lähes jokaisen saarivaltioon matkaavan. Lisäksi kuningaskunta on luonnollisesti voittanut puolelleen heidät, joilla on onni kutsua paikkaa kodikseen.

Listasimme 50 asiaa, joita me rakastamme Britanniassa kaikista eniten. Mukana on sekä itsestäänselvyyksiä että vähän omalaatuisempia kohtia, ja lista on kasattu sattumanvaraiseen järjestykseen. Tästä lähtee:

1. Merenrannat

Britannian rannikkoseutu on kertakaikkisen hurmaavaa: saarivaltion laidoilta löytyy niin kultaisia rantahiekkoja, pikkukivirantoja kuin dramaattisia, valkeita kallionjyrkänteitäkin.

2. Kuninkaalliset

Häitä, linnoja, suloisia lapsia – ja The Crown. Kuningashuoneen elämä on todellisuudessa varmasti vieläkin mielenkiintoisempaa kuin Netflixin versiossa, mutta meille kelpaa kaikki, mikä liittyy Windsorin sukuun.

3. Cream tea skonsseilla ja hillolla

Tämä tuskin kaipaa sen kummempia perusteluita.

4. Fish and chips

Brittiläinen klassikkoannos, joka maistuu kaikista parhaalta meren äärellä sanomalehteä selaillessa. (Sisäpiirin vinkki: maan herkullisimmat fish and chipsit tarjoillaan Anstrutherin kylässä Skotlannissa.)

5. Urheilu

Tennistä, rugbya, jalkapalloa, krikettiä… Britit suhtautuvat urheiluun suurella intohimolla: he puolustavat raivokkaasti omaa suosikkijoukkuettaan ja pysyvät uskollisesti altavastaajan tukena.

6. TV-sarjat

Jos The Crown, Downton Abbey, Black Mirror, Luther, Doctor Who tai Sherlock kuuluu suosikkeihisi, olet kiitoksen velkaa brittiläiselle televisiotuotannolle.

7. BBC

Televisiosta puheen ollen: BBC on todellinen Britannian lahja maailmalle. Se on maailman vanhin kansallinen tv-yhtiö, jota seuraa tänä päivänä mittava yleisö ympäri maailman. BBC raportoi maailman tapahtumista kellon ympäri, minkä lisäksi yhtiö tuottaa ensiluokkaisia viihdeohjelmia.

8. Aksentti

Kukapa ei tahtoisi brittiläistä aksenttia? Se on hurmaava ja hienostunut ja voi ottaa vaikka minkälaisia muotoja.

9. Kansalliset vapaapäivät

Britit saavat vuodessa parhaimmillaan kahdeksan kansallista vapaapäivää, joita ei vähennetä vuosilomasta. Meille suomalaisille tämä ei ole erityisen ihmeellinen tieto, mutta maailman mittakaavassa britit voivat pitää itseään onnekkaina!

10. Musiikki

The Beatles, The Rolling Stones, Queen, Amy Winehouse, Coldplay, Sam Smith, Oasis, Ed Sheeran, Adele, Muse, Mark Ronson, Calvin Harris, Ellie Goulding, Dua Lipa, Spice Girls… ja tämä oli vasta alkua.

11. Monimuotoisuus

Britannia on todellinen kulttuurien sulatusuuni, ja sellaisena todella ihastuttava. Saarivaltion historia, kulttuuri ja ruokatarjonta ovat tulvillaan eri maiden vaikutteita, minkä huomaa erityisen selvästi Lontoon ja Manchesterin kaltaisissa suurkaupungeissa.

12. Omintakeisuus

Britit ovat omaleimainen, erikoislaatuinen kansa. Ja kovin ylpeitä siitä.

13. West End

Lontoon West End tarjoilee teatterikansalle maailmankuuluja, palkittuja tuotantoja Les Misérablesista Wickediin, Mamma Miaan ja Leijonakuninkaaseen. Lisäksi esikaupungeissa on paljon pienempiä teattereita, joissa esitetään loistavasti toteutettuja näytelmiä.

14. Kaikille avoin kulttuuritarjonta

Taidetta, tiedettä ja kulttuuria ylistetään läpi Britannian, ja maailmanluokan kulttuurikohteisiin, kuten Lontoon The British Museumiin, on ilmainen sisäänpääsy. Eikö ole mahtavaa?

15. Maaseutu

Vihreinä kumpuilevia kukkuloita, herttaisia kyliä, mukulakivikatuja ja historiallisia, olkikattoisia mökkejä: Britannian maaseutu on kerrassaan lumoavaa.

16. Historia

Jopa kaikkein piskuisimmissa syrjäkylissä on useimmiten kirkko, linna, pubi tai muun sortin talo, joka on peräisin 1500-luvulta.

17. Suklaa

Britanniassa luotiin Cadburyn suklaat, Curly Wurlies, Chocolate Freddos ja Marks & Spencerin Chocolate Brownie Bites. Nami.

18. Verrattomat keksinnöt

Maailma näyttäisi kovin toisenlaiselta ilman brittiläisiä keksintöjä: muun muassa antibiootit, sementti, suihkumoottori, televisio, tölkit ja internet ovat brittien oivalluksia. Niin, ja suklaapatukat!

19. Harry Potter

Osaatko edes kuvitella elämää ilman Harry Potteria? Englantilaiset jästit ovat pakahtua ylpeydestä, koska maailman kuuluisin velhopoika kuuluu juuri heidän kansaansa. He kuitenkin jakavat Harrynsa mielellään myös muun maailman kanssa.

20. (Vuosittaiset) lumikaaokset

On hupaisaa, miten pienikin lumisade saa koko Britannian sekasortoon: julkisesta liikenteestä ei ole enää mihinkään, koulut suljetaan ja kansa pakenee puistoihin mäenlaskuun sopivia kumpareita etsimään.

21. Huumori

Brittien sarkastinen, itseironinen huumorintaju on ehkä opittu taito, mutta se on poikinut todella ainutlaatuisia komediasarjoja (kuten Konttorin ja Pikku-Britannian) sekä alan parhaita koomikoita (kuten Eddie Izzardin, Ricky Gervaisin, Jimmy Carrin, Russell Brandin ja Michael McIntyren).

22. Jonot

Britit ovat erinomaisen järjestelmällisiä oman vuoron odottelijoita. On suorastaan hellyttävää, kuinka kohteliaasti he järjestäytyvät siisteihin jonoihin. (Lisäksi englannin sana jonolle, queue, on ihastuttavan omituinen.)

23. Lontoo

Rakkaus Lontooseen ei hiivu, eikä sen ole syytäkään – jännittävän kaupungin monipuolisuudelle ja uraauurtavalle kulttuurielämälle on hankala vetää vertoja. Moniin muihin suurkaupunkeihin verrattuna Lontoosta on myös todella helppo paeta muualle silloin, kun loputon vilinä alkaa rasittaa. Hyppäät vain junaan ja otat suunnan kohti maaseutua!

24. Road tripit

Mistä tulikin mieleemme: Britanniassa on myös paljon muuta hienoa nähtävää kuin Lontoo. Saarivaltioon mahtuu vaikka millä mitalla viehättäviä, pienempiä kaupunkeja, kuten Brighton, Bournemouth, Oxford ja Cambridge, samoin kuin henkeäsalpaavia luontomaisemia, joita pääsee ihailemaan ainoastaan tieverkoston välityksellä.

25. Rock

Kyllä, mainitsimme jo muutamia brittiläisen musiikkimaailman kirkkaimpia tähtiä, mutta saarivaltiossa syntynyt rock ansaitsee oman erityismainintansa. Miltä koko musiikkigenre edes kuulostaisi ilman The Beatlesia, The Rolling Stonesia, Stone Rosesia, Pink Floydia, Black Sabbathia, Led Zeppeliniä, Joy Divisionia, The Smithsiä, Bluria, Queenia, The Curea, The Who’ta, Oasista tai Radioheadia? Koko ajatus on mahdoton.

26. Arvostele mun illallinen

Brittitelkkaria parhaimmillaan. Neljä toisilleen tuntematonta henkilöä kokkaa vuorotellen illallisen, loput pisteyttävät illan kulun ja voittaja saa tuhannen punnan käteispalkinnon. Selostajaäänen kommentit ovat vertaansa vailla (ja ensiluokkainen esimerkki brittiläisestä sarkasmista käytännössä).

27. Maistuva kupillinen builder’s brew’tä

Vahva tee tunnetaan Briteissä nimellä builder’s brew, koska rakennustyöläiset keittävät juoman usein kaikista parhaiten. Kattila tulille, teepussi kuppiin, kuumaa vettä päälle, loraus maitoa, kaksi sokeripalaa perään, ja valmista! Teehetkeen tuo lisäsäväyksen täytekeksi, jota dippaillaan kuumaan juomaan. (Älä kuitenkaan liottele keksiäsi liiaksi – muutoin se hajoaa.)

28. Iltapäivätee

Tämä on hieman fiinimpi mutta aivan yhtä brittiläinen versio teenjuonnista. Taidokkaasti koottuja pieniä voileipiä, kakkuja ja skonsseja, palanpainikkeeksi runsain mitoin teetä sekä kenties pari lasillista samppanjaa – neljältä iltapäivällä. Kyllä, kiitos!

29. Englantilainen aamiainen

Herkuttelusta puheen ollen… Englantilainen aamiainen tunnetaan kaikkialla maailmassa, ja syystä. Päivää ei voi aloittaa paremmin (tai tuhdimmin).

30. Cornwallin pasteijat

Nämä ovat suolaisten herkkujen parhaimmistoa ja yhtä monipuolisia kuin itse Britannia (herkulliseen pasteijaan voi laittaa täytteeksi mitä vain naudanlihasta curryyn).

31. Anteeksipyytely

Britanniassa pyydetään anteeksi aivan kaikkea, myös silloin, kun pahoitteluun ei ole minkäänlaista syytä. Tätä kansaa ei voi todella syyttää kohteliaisuuden puutteesta.

32. Snowdonian kansallispuisto

Tässä kansallispuistossa on koleaa, pilvistä ja märkää 90 prosenttia ajasta, mikä tekee aurinkoiselle päivälle osuneesta vierailusta erityisen hienon kokemuksen. Ja tosiaan, paikka on aivan järjettömän kaunis.

33. David Attenborough

Tämä mies on oikea kansallisaarre (vaikkei hän itse pidäkään kyseisestä nimityksestä). Herra Attenborough’n luontoaiheiset ohjelmat ovat ilahduttaneet brittejä sukupolvesta toiseen, ja hänen Sininen planeetta- ja Planeettamme Maa -sarjansa ovat ihastuttanut yleisöjä ympäri maailman. Hiljattain Attenborough lausui miellyttävällä äänellään jotakin, mikä sai ainakin meidän ihomme kananlihalle:

”Elämme ainutlaatuisia aikoja. Meillä ei ole milloinkaan ennen ollut yhtä hyvää ymmärrystä siitä, miten toimintamme vaikuttaa tähän planeettaan, eikä keinoja asian muuttamiseksi. Meillä on vastuu huolehtia tästä sinisestä planeetasta. Ihmiskunnan, ja kaiken muun elämän, tulevaisuus on nyt meidän varassamme.”

34. The Curry Mile Manchesterissa

Tämä on suurin aasialaisten ravintoloiden keskittymä koko Britanniassa, ja alueella tarjoillut curry-annokset kuuluvat epäilemättä maailman parhaimmistoon. Vapise, Intia.

35. Punaiset puhelinkopit

Näitä on Instagram tulvillaan, eikä ihme. Puhelimet eivät ole enää toiminnassa, mutta se ei tee vähennä niitä varten pystytettyjen koppien viehätystä piiruakaan.

36. Lontoon kaksikerroksiset bussit

Nämä Lontoo-ikonit ovat yhä varsin ahkerassa käytössä. Paras tapa tutustua kaupunkiin on napata eturivin paikka bussin toisesta kerroksesta – mikä voi tosin olla hieman haastavaa, koska samaa paikkaa havittelevat kaikki muutkin.

37. Lontoon maamerkit

Big Ben, Tower Bridge, St. Paul’s Cathedral, Buckinghamin palatsi ja London Eye. Maailmankuuluja nähtävyyksiä, jotka pystyy kiertämään päivässä, jos aikataulu on tiukka.

38. Sunnuntainen pubilounas

Kenties kaikista brittiläisin tapa sunnuntain viettoon on nauttia Sunday roast perinteikkäässä pubissa Thamesin varrella.

39. Walkersin sipsit

Kukaan muu kuin britti ei voisi keksiä sipsimakua nimeltä ”katkarapucocktail” ja todeta, että tämähän oli hyvä idea. (Ja se todella oli!)

40. Mind the gap

Lontoon metron ikoninen kuulutus – joka kannattaisi muuten ehdottomasti miksata mukaan johonkin rap-biisiin.

41. Portobello Road

Karkkiväreissä hehkuvia taloja, trendikkäitä kauppoja, cooleja kahviloita ja maailman suurimmat antiikkimarkkinat – tämä kuuluisa katu Lontoon Notting Hillissä oli täydellisen Instagram-kelpoinen jo kauan ennen kuin koko sovellusta oli edes keksitty.

42. The Great British Bake Off

Tämä on TV-sarja, jossa asetetaan amatöörileipurit kilpasille ja haastetaan heidät valmistamaan kaikkien aikojen taidokkain kakku. Kuulostaako tylsältä? Erehdyt pahasti – sarja on aivan erinomainen, ja myös kummallisen jännittävä.

43. New Forestin ponit

Muutaman tunnin päässä Lontoosta elelee noin 5 000 puolivilliä ponia, jotka vaeltavat koskemattomissa metsämaisemissa. Eikö kuulosta taianomaiselta?

44. Borough Market

Jokaisen lontoolaisen suosikki lauantaiaamun ruokaostoksiin: fantastisia tuotteita, viihtyisää tunnelmaa ja mahtavia pieniä ruokapaikkoja, joissa istuskellessa vierähtäisi helposti vaikka koko viikonloppu. Tämä on ehdoton käyntikohde jokaiselle pääkaupunkiin matkaajalle.

45. Pubivisat

Edellä mainitun pubilounaan sulattelu onnistuu leppoisasti pubivisassa, jossa voit ihmetellä, miksi kaikki toverisi tuntuvat tietävän asioista enemmän kuin sinä.

46. Itsehillintä

“Keep calm and carry on” ei ole pelkästään julisteita ja kahvikuppeja koristava iskulause, vaan siihen tiivistyy jotakin olennaista koko brittiläisestä elämänasenteesta: pidä pää kylmänä ja säilytä maltti, tilanteessa kuin tilanteessa.

47. Mini-auto

Tämä pieni, häijy menopeli on todellinen design-klassikko.

48. Lake District

Puhdasta rauhaa ja koko Britannian kauneimpia maisemia. Vaikka sijaitsisit itse Englannin etelärannikolla, Lake District on ehdottomasti pitkän ajomatkan arvoinen.

49. Hipsterien mekka

Brighton on yksi maailman cooleimmista merenrantakaupungeista. Ja omintakeisimmista.

50. Maailmanluokat yliopistot

Oxford, Cambridge, Imperial, King’s College, The London School of Economics, University College London, Durham, Warwick… Maailman parhaat älykköopiskelijat suuntaavat nimenomaan Britanniaan. Täältä löydät neuvot siihen, kuinka liittyä heidän joukkoonsa.

Lähde Britanniaan englantia oppimaan!Tutustu tarkemmin

Jaa tämä artikkeli

Viimeisin artikkeli aiheesta: Kulttuuri